masutoaitemu

【マストアイテム】 Japanese noun : must-have, essential item

Laukussa leipää ja Nutellaa vaan

with 8 comments

Brittiklassikko Bread and Butter Pudding on maultaan ja koostumukseltaan sekoitus pannukakkua ja köyhiä ritareita. Tee se kuivahtaneista paahtoleivän tai pullapitkon viipaleista tai eilisen croissanteista ja korvapuusteista. Tai pilko vaikka sekoitus näistä, kaikki vanhat leivänkannikat kelpaavat!

Hävikkiruoissa on muutenkin se hyvä puoli, että niihin voi soveltaa kulloinkin uhanalaisesta elintarvikkeesta sopivan, eli ei tarvitse olla tarkkoja raaka-aineita ostettuna. Kun tein viimeksi leipävanukasta, oli meille jäänyt yksi korvapuusti ja pari voisarvea tähteeksi. Mutta kuten todettu, mikä tahansa vaalea leipä tai leivonnainen käy. Lisää sokeria tai muuta makeutusta vaan enemmän, jos käytät pelkkää leipää. Minä ripottelin pari teelusikallista sokeria vain vanukkaan pintaan ennen sen paistamista, jotta saisin siihen kivan rapean pinnan. Lisämakeutta ja itse asiassa lisämakua sain pienistä Nutella-nokareista, joita ujutin leipäpalojen lomaan.

Perinteisessä reseptissä leipäpalojen sekaan nakataan rusinoita, mutta niiden sijaan käy muut kuivatut hedelmät, marjat, pähkinät, suklaarouhe, suklaakonvehdit ja jopa hillopurkkien pohjat. Eli vähän mitä sattuu purkinpohjalla pyörimään! Minä käytin voita ja Nutellaa, joten lisää haluamasi ainekset siinä ohjeen kohdassa, jossa puhun Nutellasta.

Skaalaa munamaidon määrää annoskoon, mutta myös leipien tuoreuden mukaan: kuivemmat tapaukset tarvitsevat enemmän nestettä.

Leipävanukas neljälle

  • 1 korvapuusti + 2 isoa voisarvea (tai vastaava määrä esim. pullaa, paahtoleipää, rusinaleipää, panettonea tms.)
  • 4 dl maitoa
  • 2 kananmunaa
  • 2 tl vaniljasokeria
  • muutama nokare voita ja Nutellaa
  • 2 rkl sokeria

Leikkaa leivät pienemmiksi kuutioiksi. Sekoita kulhossa maito, kananmunat ja vaniljasokeri. Lado ensin puolet leipäpaloista kerrokseksi uuninkestävän vuoan pohjalle ja niiden päälle 1-2 nokaretta voita ja Nutellaa. Kaada 1/3 maitoseoksesta päälle. Lado sitten loput leivät päälle, sitten taas voita ja Nutellaa ja lopuksi sirottele sokeri päälle. Kuorruta komeus lopulla maitoseoksella ja painele leipiä varovaisesti niin, että nestettä on tasaisesti vuoassa. Anna vetäytyä sillä aikaa, kun lämmität uunin 175 asteeseen. Paista leipävanukasta noin puoli tuntia ja anna jäähtyä vartti ennen tarjoilua.

Written by riitta

10.12.2021 at 10:00

Kuukauden parhaat: marraskuu

with 6 comments

Edellisen koosteen löydät täältä. Ja marraskuun 2020 koosteen täältä, olen edelleen kaikesta samaa mieltä!

Paras lukuvinkki

Tämä oli helppo: Meri Valkaman ”Sinun, Margot” on ehdottomasti yksi hienoimmista ja koukuttavimmista kirjoista, joita olen tänä vuonna lukenut! DDR:ään osittain sijoittuva (liikutaan myös nykyhetkessä) kirja on mahtava sekoitus ihmissuhteita, historiaa ja jännäriä. Pidin myös kovasti selkeistä ja informatiivisista lauseista. Ei mitään liikaa, ei mitään liian vähän. Sellaista tekstiä, jota tekisi mieli osata kirjoittaa, sillä kun osaa asiansa, osaa myös kirjoittaa sen selkeästi.

Kustantajan sivuilla tarina alkaa näin: ”DDR:ään vahvasti uskova Markus muuttaa perheensä kanssa Itä-Berliiniin ulkomaankirjeenvaihtajaksi vuonna 1983. Pieni Vilja-tytär kasvaa itäsaksalaisten ihanteiden keskellä, kunnes muuri murtuu vuonna 1989, ja sen myötä hajoaa myös vanhempien avioliitto.”

Oli myös todella mielenkiintoista lukea Itä-Saksaan sijoittuvaa kirjaa, se puoli maailmasta ei ole minulle tuttua. Seurasin toki Berliinin muurin kaatumista mediasta silloin aikoinaan, ja tottahan sitä käsiteltiin koulussa, mutta noin muuten Saksat ja saksankielinen maailma on jäänyt etäisemmäksi, kuin vaikkapa ranskankielinen.

Kuva: kustantaja, WSOY

Paras resepti

Marttojen helpolla bagel-ohjeella saa sisältä kuohkeita ja pinnalta ihanan venyvän sitkeitä bageleita. Täydellisiä brunssibageleita siis! Paras täyte on yrteillä maustettu tuorejuusto, kylmäsavulohi ja ruohosipuli.

Paras kosmetiikkatuote

Hyvän tuotteen tunnistaa siitä, että käytössä olevaa tuotetta käyttää vähän tuhlaillen, jotta saa odottamassa olevan paremman taas käyttöön… Avènen käsivoidetta olen tainnut kehua aiemminkin (ainakin Instagramissa), mutta kehun uudestaan kylmien kuukausien alettua. Avène Cicalfate tuntuu aluksi tuhdilta tavaralta, vertaisin tuntumaa Weledan Skin Foodiin. Mutta siinä, missä Skin Foodia ei millään saa uppoamaan ihoon, hulahtaa Cicalfate ihanasti ihoon – vähän kuivaöljymäiseen tapaan. Kosteuttaa, rauhoittaa, muttei tahmaa.

Hinta: 100 ml tuubi Yliopiston Apteekissa 15,10 euroa

Paras oivallus

Olen tavaroiden sirottelija pahimmasta päästä. Kun vaikka tulen kotiin, jää laukku ensin eteisen pöydälle, takki menee kaiteelle, pipon ja hanskat jätän koristamaan keittiön pöytää. Sitten luin Instagramista mahtavan sitaatin: ”Don´t put it down, put it away.” Ja nyt en enää kehtaa olla laittamatta asioita oikeille paikoilleen, kun kerran tiedän paremmin. Itseruoskintaa ihmiset, itseruoskintaa.

Paras kuohuviini

Rutisevan kuiva, mineraalinen Montes Sparkling Angel Brut on ihana sellaisenaan, mutta tämä on niitä kuohuviinejä, jotka sopivat kuin nenä päähän myös ruoan kanssa. Alkon mukaan juoma sopii possusta äyriäisiin, ja olen samaa mieltä. Samppanjametodilla valmistetussa viinissä on ihan selvä ”briossimainen” maku ja tuoksu, ja tuntuu juodessa juhlavammalta, kuin mitä odottaisi kuohuviiniltä. Taidan hakea tätä meille itsenäisyyspäivän illalliselle.

Hinta: 19,89 euroa

Kuva: valmistaja, Montes Wines

Illallinen kuiva-ainekaapin peruspilareista: tonnikala-pastavuoka

with 8 comments

Pitkän tauon jälkeen täällä taas! Into tuottaa sisältöä on ollut kova, aikaa ei vaan ole meinannut löytyä. Pyyhitään pölyt pois blogista helpolla arki-illallisella – kiitos teille, jotka patistitte julkaisemaan uutta materiaalia. ❤

En ole säilyketonnikalan suurin ystävä, mutta pidän purkkia tai paria usein kuiva-ainekaapissa varalla. Siitä saa kivan tahnan majoneesin ja pienennettyjen suolakurkkujen (lisää vielä sinappia ja mustapippuria) kanssa vaikka ruisleivän kanssa syötäväksi, vitello tonnaton kastikkeen sekä kurkun tai porkkanan kanssa hyvän täytteen sushirulliin. Neljäs usein käyttämäni tapa on tehdä tonnikala-pastavuokaa. Ruokaisasta vuoasta riittää helposti neljälle. Kasviksiakin voi käyttää oman maun mukaan, olen testannut ja hyväksi havainnut pinaattia, pakastemaissia ja pakasteherneitä, raastettua porkkanaa ja ruusukaalia.

TONNIKALA-PASTAVUOKA NELJÄLLE

Ainekset:

  • 500 g pastaa, esim. penne, conchiglie (simpukan muotoista pastaa) tai useamman pussin jämän yhdistelmä
  • 3 kukkurallista rkl voita
  • 4 kukkurallista rkl vehnäjauhoja
  • 7 dl maitoa
  • suolaa, mustapippuria, muskottipähkinää
  • 2 dl cheddaria raastettuna + 4 rkl vuoan päälle
  • 4 tölkkiä à 80 g tonnikalaa
  • 1 pussi babypinaattia
  • 1 pussi pakasteherneitä
  • 1 porkkana raastettuna

Laita pastavesi kiehumaan. Muista maustaa vesi suolalla! Kun vesi kiehuu, laita pasta kypsymään.

Valmista valkokastike: Sulata voi kattilassa, mutta älä ruskista. Lisää jauhot ja sekoittele hetki. Lisää kylmää maitoa vähitellen koko ajan sekoittaen. Sekoita, kunnes kastike sakenee. Anna kastikkeen poreilla noin 5 minuuttia, lisää sitten mausteet ja juustoraaste kastikkeeseen.

Valuta kypsä pasta siivilässä. Sekoita pasta ja kaikki vihannekset keskenään ja kaada isoon uunivuokaan. Kaada valkokastike päälle ja sekoita se tasaisesti muiden ainesten joukkoon. Ripottele juustoraastetta päälle.

Paista uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia. Tarkista, että vuoka on sopivan kiinteää. Anna tasaantua 10 minuuttia ennen tarjoilua.

Written by riitta

8.11.2021 at 10:06

Kategoria(t): Ruoka

Tagged with , ,

3 x käsivoide

with 6 comments

En varmasti ole ainoa, jolla kuluu tällä hetkellä käsivoidetta tuubitolkulla. Käsivoiteiden suhteen olen tarkka oikeastaan kahdesta asiasta: hyvästä imeytyvyydestä ja hyvästä tuoksusta.

Listasin kolme hyväksi toteamaani käsivoidetta, jotka täyttävät yllämainitut kriteerit. Imeytyvyys on tosi tärkeää, inhoan sitä niljaista tunnetta jos voide jää pyörimään iholle. Kevyt tuoksu on kiva lisä, vaikka toki käsivoiteen ensisijainen tehtävähän on kosteuttaa ja hoitaa ihoa.

Lisäksi näitä saa kaikkia kätevästi ihan ruokakaupasta, ja huokeaan, alle vitosen hintaan. Nivean Q10-voiteen olen saanut PR-näytteenä.  

Urtekram Hand Cream Soothing Lavender

Luonnonkosmetiikkakäsivoiteessa on aivan ihana laventelin tuoksu! Sellainen aito laventeli, ei missään nimessä esanssinen tai ”pesuainemainen” tuoksu. Aloe vera ja sheavoi kosteuttavat tehokkaasti.

Hinta: 4,90 Sokoksella, 75 ml

Nivea 3-in-1 anti-age Q10

Glyseriini on raaka-ainelistassa kakkosena, eli voiteen koostumus on erittäin kosteuttava. Käsivoide sisältää myös koentsyymi Q10:ä, mikä auttaa pitämään käsien ihon nuorekkaamman näköisenä. Ja, mikä parasta, voiteessa on UV-filtteri, eli tuote auttaa suojaamaan auringolta ja vähentää maksaläiskien syntyä. Puutarhurin ja ulkoilijan käsivoide siis!

Hinta: 3,90 Sokoksella, 100 ml

Nivea Smooth Hands and Nail Care

Listan toinen Nivea-voide hoitaa käsien ihoa, mutta myös kynsinauhoja macadamiapähkinän öljyn ja lootuksen kukan ansiosta. Kevyt, klassinen Nivea-voiteen tunnistettava tuoksu.

Hinta: 3,90 Sokoksella, 100 ml

Written by riitta

30.3.2021 at 14:34

Pääsiäispupun keksit

with 10 comments

Pääsiäispupulla pitää pääsiäisenä kiirettä, että se ehtii jakaa suklaamunia kaikille halukkaille. Vinhaa vauhtia loikkiessaan korista putosi osa munista ruohikkoon.

The Easter Bunny is a very busy bunny and has to move fast if it is going to have time to deliver chocolate eggs all over the world! Sometimes eggs fall from her basket and drop onto spring-green grass. See below for the cookie recipe in English.

Ohjeesta tulee överimakeita (enkä sano tätä kevyesti, minulla on todella suuri makeansietokyky), rapeita ja ihan täydellisen pastellisen hupsuja kevätkeksejä! Vihreää elintarvikeväriä ei tarvitse käyttää, minulla sattui olemaan kaapissa. Mietin myös, että keksit onnistuisivat varmasti pienempinäkin, jolloin keskelle tulisi vain yksi suklaamuna – lopputulos muistuttaisi nappia ennemmin kuin ruoholänttiä siinä tapauksessa.

Pääsiäispupun keksit (noin 20 keksiä)

  • 170 g voita
  • 2,5 dl sokeria
  • 1 kananmuna
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl ruokasoodaa
  • 1 tl vaniljasokeria
  • ¼ tl suolaa
  • (noin 1 tl vihreää elintarvkeväriä)
  • pussillinen sokerikuorrutepäällysteisiä suklaamunia

Nosta voi tunniksi huoneenlämpöön. Vaahdota sitten se sokerin kanssa vaaleaksi. Lisää joukkoon kananmuna ja sekoita huolellisesti.

Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää taikinaan vähän kerrallaan.

Anna taikinan levätä puoli tuntia jääkaapissa.

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Pyörittele taikinasta noin tavallisen lihapullan kokoisia palloja ja nosta ne pellille. Litistä pallot haarukalla tasaisemmaksi (kuten kuvassa) ja asettele suklaamunat päälle. Jätä pallojen välille reilusti tilaa, sillä keksit leviävät kypsyessään. Paista 12 minuuttia ja anna jäähtyä.

Easter Bunny´s cookies (makes approx. 20 cookies)

  • 170 g unsalted butter
  • 2.5 dl sugar
  • 1 egg
  • 4 dl flour
  • 1 teaspoon baking soda
  • 1 teaspoon vanilla sugar
  • ¼ teaspoon salt
  • (optional: 1 tsp green food colouring)
  • 1 bag sugar-coated small chocolate eggs

Let the butter soften at room temperature for one hour. Then, whisk it with the sugar until the batter turns light and airy. Add the egg and mix.

Blend all dry ingredients together and add to the wet ingredients a little at a time.

Let the dough rest in the refrigerator for 30 minutes.

Pre-heat the oven to 175 C. Form small, meatball sized dough balls and place them onto a baking sheet lined tray, remember to space them out quite generously. Flatten the balls by pressing with a fork and place the chocolate eggs on top. Bake for 12 minutes – but check the result along the way. Let cool.

Written by riitta

25.3.2021 at 10:01

Kategoria(t): Ruoka

Tagged with ,

Farkuista ja trendeistä

with 8 comments

Z-sukupolvi julisti tovi sitten, että skinny-farkut ja sivujakaus tekevät käyttäjästään heti vanhan näköisen, ja saivat milleniaalit nousemaan takajaloilleen. X-sukupolvilainen täällä kuitenkin vakuuttaa, että farkkuja (ja hiustyylejä) kannattaa olla plakkarissa useammat erilaiset, eri tyyleihin ja fiiliksiin sopivaksi.

Seuraan muodin vaihtelua mielelläni, se on yksi harrastuksistani. Annan usein myös periksi trendeille, ihan vaan siksi että on hauskaa olla ajassa mukana. Joskus trendien mukaiset vaatteet ja asusteet löytyvät jo valmiiksi omasta kaapista, joskus ostan uutta. En kuitenkaan koskaan osta mitään, mitä en näkisi ylläni seuraavanakin sesonkina, ja olen myös valikoiva materiaalien ja valmistusmaiden suhteen. Enkä osta mitään vain trendien vuoksi, minun täytyy viihtyä vaatteissani. Esimerkiksi vatsan paljastavat yläosat ovat aivan ehdoton no-no, vaikka sellaisessa tulikin nuorena ysärillä tanssittua Arkussa ja Trocaderossa (jos tiedät nämä paikat hihkaise kommenttien puolella). Tai kokomusta asu olisi minulle mahdottomuus, rakastan käyttää värejä.

Nyt ostin kahdet parit uusia farkkuja: bootcutit Lindexiltä ja toiset korkeavyötäröiset, leveälahkeiset ja vielä cropatut H&M:ltä. Edelliset pari paria (skinnyjä molemmat) hiutuivat loppuun, jäljelle jäi sopivasti yhdet perusfarkunsiniset klassiset pillit niin ikään Lindexiltä. Tulen käyttämään kaikkia farkkupareja paljon ja tasapuolisesti, vaikka uutuudenviehätys saakin tarttumaan korkeavyötäröisiin tällä hetkellä useimmiten. Kesällä aion pukea vajaamittaiset viimeistelemättömät farkut mustien korkeakorkoisten sandaalien kanssa, bootcutit puolestaan sopivat keväällä ihanasti trenssin ja korollisten saappaiden kaveriksi.

Oletteko muuten näin etäaikoina pukeutuneet töihin niin kuin olisitte aikana ennen koronaa? Haastoin itseni viime vuoden loppupuolella pukeutumaan kotikonttorioloihinkin niin, kuin olisin menossa palaveriin tai asiakkaan tiloihin töihin. Verkkareissa ja t-paidassa on tietysti mukava olla, mutta tunnen oloni tehokkaammaksi, kun olen asianmukaisemmissa vaatteissa. Plus että saan samalla hyvän siirtymän – vaikka sitten vain kahden kerroksen välillä tapahtuvan – vapaa-ajalle, kun vaihdan kotivaatteet (tai lenkkivaatteet) ylle ja alan kokata illallista tai lähden lenkille.

Written by riitta

20.3.2021 at 12:45

Viisi toivetta vuodelle 2021

with 10 comments

Tiedän, että tulevaa kesää ja loppuvuotta ei osaa kukaan ennustaa, mutta valoa pitää muistaa jaksaa nähdä tunnelin päässä. Koska siellä se on ja päivä päivältä lähempänä.

Kevään osalta taidetaan mennä vielä hyvin, hyvin varovaisin askelin. Pääsiäisenä ei irrotella eikä juhlita isomman porukan kesken, mutta kesän suhteen olen toiveikas. HUS:n Asko Järvinen tuntuu uskovan, että tuleva kesä voisi olla samanlainen kuin viime kesä, ja haluan uskoa Askoon (hän on ainoa julkisuudessa tilannetta säännöllisesti kommentoiva, joka tarkastelee tilannetta aina positiivisen kautta).

Joten mitä suunnittelen kesän varalle? Ja mitä viittä asiaa odotan tällä hetkellä eniten?

VAPAUDEN TUNNETTA

Haluan käydä vaikka ruokakaupassa silloin kun haluan ja tarvitsen, en silloin kun arvioin siellä olevan väljintä. En halua kavahtaa lenkillä jokaista vastaantulevaa seuruetta, joka ei älyä väistää ja antaa ohitukselle turvallisen tuntuista tilaa. (Joskus vielä kysyn, miksi on niin vaikeaa siirtyä kohteliaasti hetkellisesti kaverin rinnalta tämän taakse.)

RAVINTOLAILLALLISIA

Olen viimeksi istunut ravintolassa viime syyskuussa, kun kävimme Naantalissa syömässä. Olemme toki tilanneet ruokia kotiin, viimeksi toissapäivänä Lehtovaarasta, mutta eihän se millään mittapuulla ole sama asia.

YSTÄVIEN NÄKEMISTÄ

Tulee olemaan niin ihanaa sopia treffit ystävien kanssa! Tätä taitaa koko maailma odottaa kiihkeimmin: nähdä ja kuulla rakkaimpiaan ihan lähietäisyydeltä.

ROADTRIP KOTIMAASSA

Tämä on konkreettisin toiveeni: Banksy. A Visual Protest -näyttely Serlachius-museo Göstassa 15.5.–10.10.2021. Museo ottaa varauksia näyttelyyn vastaan 15.3. alkaen, ja he ohjeistavat vieraaksi haluavia näin:

”Varaus tarjoaa mahdollisuuden tutustua näyttelyyn tunnin ajan. Näyttelyyn otetaan toistaiseksi kymmenen henkilöä kerrallaan. Jos koronarajoituksia muutetaan kevään mittaan, voidaan kävijämäärää ehkä lisätä. Kannattaa siis huomata, että myöhemmin saattaa siis tulla varattavaksi uusia paikkoja.”

Mökkimatkoja on varmasti luvassa, ja kaupunkiloma vaikka Tampereella tai Kuopiossa olisi kiva.

ULKOMAAN MATKA

Jos edellinen toiveeni oli konkreettinen, niin viimeinen toiveeni on varovainen, ääneen lausumattoman epämääräinen: ulkomaan matka. Lentokentällä loungeen ja pre-flight-champersille. Mahdollisesti eurooppalaiseen suurkaupunkiin, syömään hyvin ja kiertelemään katuja. Kiva, ehkä jopa ylellinen hotelli, jossa muhkea sänky ja vielä muhkeammat valkoiset pyyhkeet.

Mitä te odotatte kaikkein innokkaimmin?

Written by riitta

15.3.2021 at 12:51

Kategoria(t): Inspiraatioksi

Tagged with , ,

Kuukauden parhaat: maaliskuu

with 13 comments

Tarjolla on, tuttuun tapaan, kuukauden varrelta mukaan tarttuneita niksejä, oivalluksia ja tietenkin tuotteita. Edellisen, marraskuussa 2020 julkaistun koosteen voit lukea täältä. Jutussa mainitut Elizabeth Ardenin kapselit on saatu PR-näytteenä.

Niin, ja erinomaista naistenpäivää!

Short summary in English: My top picks and tips for March include these super-handy single cup tea brewing filters – very practical when you want just one cup of your favourite loose-leaf tea! The two habits I hope to keep up with are a) to put things back in their right place when I´m done with them and b) phone call walking dates with my mates. The best cosmetics product are Elizabeth Arden´s hyaluronic acid ceramide capsules – they hydrate and strengthen your skin and make it plumper. And finally my best buy are the gorgeous vintage Karl Lagerfeld –earrings I ordered from Brussels.

Paras arjen ylevöittäjä

Olen oikeastaan kahvinjuoja, mutta teenjuonnista on alkanut tulla kiva rituaali iltaan. Kuuma juoma lämmittää kehoa ja väsyttää kivasti ennen yötä. Dilemmani on se, että haluan vain yhden kupin, mutta parhaimmat teet ovat aina irtoteitä, enkä halua keittää kokonaista pannullista yhden kupin vuoksi. Bongasin nämä Eskimon biohajavat yhden kupin haudutuspussit kaupassa ja iltani ovat nyt pelastetut!

Paras lukuvinkki

Stella Harasek vinkkasi Instagramissaan Juhani Karilan teoksesta Pienen hauen pyydystys. Salamyhkäinen vihjaus ”älä lue arvosteluita vaan ala lukea” kiehtoi, joten otin kirjan lukuun (monen muun tavoin, tästä on jo tullut kulttikirja). Ensimmäiset 50 sivua olin äimän käkenä – ei kai kukaan voi oikeasti pitää tästä? Mitä minä en nyt tajua, onko kirja suosittu vain sen takia, että suosittu bloggaaja kehuu tätä? Sitten tarinan nerokkuus alkoi valjeta enkä voinut enää jättää kirjaa käsistäni. Teksti kulkee eteenpäin vaivattomasti, Lapin murteesta ja suomalaisen mytologian monista hahmoista huolimatta. Kieli on kaunista, ja kohtauksiin pääsee mielessään helposti sisälle. Veikkohuovismainen lakoninen huumori istuu Lapin karuun luontoon upealla tavalla.

Lämmin suositus, oikeastaan jo tämän otteen ansiosta:

”Tiiäkkö että sulla on peijooni takapenkillä?”

”Tiedän.”

”Ei sitte mittään.”

Paras koronavuoden vaikutus

Yksi kuluneen vuoden ehdottomasti parhaista rutiineista ovat säännölliset puhelinkävelytreffit ystävien kanssa. Lenkkarit jalkaan ja kaveri puhelimen päähän – tulee muuten kuin huomamaatta lisättyä peruskuntoa kasvattavaa liikuntaa päiviinsä. Olen ollut ystäviini yhteyksissä viime kuukausina tiiviimmin kuin moneen vuoteen, mikä on aivan ihanaa. Puhelintreffit jääkööt käyttöön tulevaisuudessakin!

Paras siivousohjenuora

Luin hyvän ohjeen kodin siistinä pitämiseen: kestää aivan yhtä kauan laittaa asiat oikealle paikalleen kuin väärään. No okei, oikeasti on nopeampaa heittää mekko tuolille kuin ripustaa se henkarille, mutta periaatteessa tässä on vissi perä. Olen sirottelija, joka ripottelee tavaroitaan ympäriinsä, mikä tekee kodin yleisilmeestä epäsiistin ja vaikeuttaa pintojen pyyhkimistä. Olen tietoisesti pyrkinyt pitämään asiat omilla paikoillaan, ja vaikutus on ilmeinen.

Paras kosmetiikkatuote

Elizabeth Ardeninin keramidikapseliperheeseen kuuluvat hyaluronikapselit sisältävät ihoa vahvistavia keramideja, mutta myös tuntuvasti ihoa kosteuttavaa hyaluronihappoa. Seerumi lupaa tehdä ihosta täyteläisemmän, ja tämän efektin voin kyllä allekirjoittaa. Olen testannut sarjan muitakin kapseleita ja pitänyt niistä kovasti, mutta nämä sopivat kuivalle ja herkistyneelle iholleni kaikkein parhaiten. Ja näin pakkaskaudella suosittelisin nimenomaan näitä kapseleita ihan jokaiselle, jos Arden-kapseleita tekee mieli kokeilla.

Paras ostos

Tilasin Brysselin kuuluisan Sablonin antiikkitorin reunalla kivijalkamyymäläänsä pitävältä CM Jewelsilta ihanat vintage-korvakorut. 1980-luvun alkupuolelta olevat, Karl Lagerfeldin silloisen oman brändin korut ovat yllättävän kevyet. Viuhka esiintyy useissa KL:n tuon ajan koruissa, samoin nimikirjainten käyttö. Täydelliset juuri nyt kasaritrendin käydessä kuumana, mutta renkaat ovat myös riittävän klassiset jatkokäyttöä ajatellen. Verkkokaupassa on paljon muutakin ihanaa, ja ainakin minun ostokseni menivät superturvallisesti ja miellyttävästi. Omistaja piti koko ajan yhteyttä toimituksen eri vaiheista, missään kohdassa ei siis tarvinnut olla huolissaan.

Written by riitta

8.3.2021 at 11:05

Kosmetiikan ostoslistalla

with 6 comments

Tervehdys pienen tauon jälkeen! Alkuvuosi on mennyt töiden parissa niin tiiviisti, että olen ollut luovuuden suhteen vain ja ainoastaan ottavana osapuolena. Ei vaan ole irronnut itsestä enää työpäivän jälkeen virtaa blogiin.

Alallani alkuvuosi menee aina samalla kaavalla: ideoidaan tarjouksia potentiaalisille asiakkaille ja uutta tekemistä nykyisille asiakkaille valtavalla vimmalla. Tästä luovasta sopasta syntyy sitten loppuvuoden duunit. Tämä on pääsääntöisesti hauskaa ja palkitsevaa puuhaa, mutta vie aivokapasiteetin hetkeksi kokonaan. MOT: Kaveri kysyi Facebookissa, että etsiikö joku muukin nenällä nököttäviä silmälaseja. Piilari-ihmisenä en onneksi kovin usein, mutta muunlaisia ajatuskatkoja kyllä tulee. Istuin päivänä muutamana puhelimessa ja pyörittelin toisessa kädessäni kuulakärkikynää. Keskustelukumppani alkoi luetella päivämääriä, jolloin keskeytin hänet ja sanon oota hetki, etsin kynän. Sitten laskin kädestäni kynän ja aloin hamuta kynäpurkista kynää…

Töissä kuin töissä rauta on taottava kun se on kuumaa – ja se on ihan ok – mutta tiukka tekeminen heijastuu väkisinkin myös luovan puolen harrastamiseen. Olen kokannut tuttuja reseptejä, enkä ole neulonut ollenkaan tai kirjoittanut. Lukenut olen sen sijaan enemmän kuin pitkään aikaan. Ihan viime päivinä luovaa energiaa on taas jäänyt omaan käyttöön, ja sormet syyhyäisivät jonkun ihanan kevätneuleen pariin. Myös kosmetiikkainto nosti päätään viime viikonloppuna, joten intouduin listaamaan tuotteita, jotka ovat kiinnittäneet huomioni lehtien sivuilla ja somessa. Kuvat on tallennettu valmistajien omilta nettisivuilta.

Nivea Magnesium Roll-on

Alumiiniton ja alkoholiton deodorantti kiinnostaa kovasti! Magnesiumin sanotaan tuovan luonnollista suojaa hikoilua vastaan. Käytän muutenkin Nivean dödöjä, joten uskon tähänkin. Yritin jo katsoa tämän perään viimeksi kaupassa käydessäni, mutta ei ollut onni myötä.

A-Derma Exomega Control Spray  

Pakkastalvi, kuiva huoneenilma ja käsidesin käyttö ovat herättäneet taas henkiin moneksi vuodeksi uinahtaneen taiveihottumani – ja saaneet sen vielä leviämään nilkkoihin ja ranteisiin… Atooppiselle ja kuivalle iholle soveltuva suihke kuulostaa täydelliseltä kuivuuden sammuttajalta! Plussaa siitä, että tuote on suihkeen muodossa, voiteen levittäminenkin nimittäin tuntuu pahalta kun iho on ärtyneimmillään.

Lancôme Lash Idôle

En ole pitkään aikaan ostanut Lancômen ripsivärejä, mutta tämä uutuus kiinnostaa kovasti. Tuote lupaa nostaa, tuuheuttaa ja vielä erotella ripset kauniiksi viuhkaksi. Eli tehdä sitä, mitä minä maskaraltani toivon.

Nakuna-hajuvedet

Sain testata Jonnan varastosta viime syksynä Punkaharjulla suomalaisia Nakuna-hajuvesiä. Ne jäivät mieleeni, mutten raaskinut tilata, kun oli useita vanhojakin hajuvesiä varastossa. Pullonpohjia on nyt saatu kulutettua siihen malliin, että seuraava tuoksuostos on nurkan takana! Jordi Fernándezin suunnittelemista niche-hajuvesistä ehdoton suosikkini oli Ralli, joka tuoksuu poltetulle kumille silleen hyvällä tavalla. Oud-tuoksussa on muun muassa ruusua, santelipuuta ja ambraa. Tuoksupullokin on todella kaunis!

Urban Decay Hydromaniac Tinted Glow Hydrato

En ole koskaan käyttänyt Urban Decayn meikkivoiteita (ja hyvin harvoin muutakaan heiltä), mutta uusi meikkivoide kuivalle iholle tuntuisi kuuluvan meikkipussiini. Tuotteen sanotaan tuovan kosteutta, peittoa mutta myös hehkua kasvoille. Eli aivan kuten ripsareiden kohdalla, juuri sitä, mitä tällaiselta tuotteelta etsinkin.

The Body Shop Vitamin C Glow Boosting Moisturizer

Ihon sävyä kirkastava ja elvyttävä C-vitamiinipitoinen vartalovoide tulee pian tarpeeseen, kun vaatekerrokset vähenevät. TBS:n kevyt vartalovoide on tarkoitettu hohtonsa menettäneelle, väsyneelle ja mököttävälle iholle – pari purkkia tänne, kiitos!

Written by riitta

2.3.2021 at 13:02

Pieniä ekstroja viikon varrelta

with 14 comments

Päivät juoksevat ohi ennen kuin ehtii koronarokote sanoa, joten viikon alussa päätin dokumentoida pieniä arkisia ilonpilkahduksia. Niin että voisi myöhemmin katsoa, että ei se 2020 pelkkää piikkilangassa piehtarointia ollut.

Decided at the beginning of last week to document (and notice!) the little extra-special events or happenings during the days. On Monday I took my William Morris –patterned take away mug for a mid-day walk as the sun was finally shining. On Tuesday I had my favourite breakfast of vanilla yogurt, blueberries and granola. On Wednesday I got to see and hear my favourite yoga teacher, as she finally has her classes streamed! Thursday saw me relax during a mani-pedi – heaven! I rounded up the week by setting up some more Christmas ornaments. The little elf was made by my son in kindergarten. Needless to say it´s more precious to me than any of the other.

Maanantaina keitin minttuteetä take away -mukiin ja kävin päiväkävelyllä. Aurinko paistoi vihdoin viimein, joten pidin lenkin puolessavälissä paussin ja istuin naama aurinkoon kohotettuna. Järven pinnalla taisi olla talven ensimmäinen jäärite, joka muodosti kauniita kuvioita. Oli kylmä, aurinko valaisi muttei lämmittänyt. Onneksi oli lämmin pitkä toppatakki ja kuuma juoma mukana! Vartti tuossa laiturilla latasi akkuja tehokkaammin kuin yöunet, tai siltä ainakin tuntui.

Tiistaina satsasin tavallista enemmän aamiaiseen, olin ostanut rasian pensasmustikoitakin. Juustoportin vaniljajogurtti on suosikkini, ja sen sekaan laitoin mustikoiden lisäksi Paulunsin granolaa.

Keskiviikon kruunasi lempiopettajani livestriimattu tunti – en ole päässyt Katjan tunneille sitten maaliskuun! Yoga Nordic alkoi onneksi keväällä melko nopeasti tarjota live-tunteja ja online-tunteja, mutta Katjan bravuuria, 60 minuutin flow jooga -tuntia ei ollut valikoimissa – kunnes nyt! Löysin taas lapaluuni ja ojentajat, miten nautinnollista. Ensi viikon tunti on jo buukattuna.

Torstaina ajoin kynsi- ja jalkahoitoon. Hierontaa, kuorintaa, raspausta ja rasvausta ja lopuksi nätti väri kynsiin. Valitsin oranssiin vivahtavan punaisen, eli ei ihan vielä joulunpunaista. Ihan parasta itsensä hemmottelua, plus että askel tuntuu aina kevyemmältä, kun jalkapohjan kireydet saadaan pois.

Perjantaina ehdin laittaa vähän lisää joulukoristeita esille. Ripustin keittiön oven ylle nauhaan muutaman joulukuusenkoristeen, siirretään ne siitä sitten aikanaan kuusen oksille. Souschef on askarrellut tontun päiväkodissa ja tuon samettipintaisen pallon olemme ostaneet Harrodsin joulumaailmasta jokunen vuosi sitten. Itse asiassa meillä on paljon matkoilta ostettuja joulukoristeita, niiden haalimisesta on tullut vähän tapa matkoilla.

Mitä kivaa teille tapahtui (tai laitoitte tapahtumaan viime viikolla)? Rentouttavaa viikonloppua!

Written by riitta

12.12.2020 at 10:38

Kategoria(t): masutoaitemu

Tagged with , ,