Kuukauden parhaat: ruoka-edition
Päätin tehdä tällä kertaa ”Kuukauden parhaat” -postaussarjan ruokaversiona, eli esitellä uusia tuotteita tai oivalluksia keittiön puolelta. (Ensi kuussa ilmestyy normaali sekatavarakauppakooste.) Tähdellä merkityt tuotteet olen saanut blogin kautta.
Täytyy tosin sanoa, että lokakuun lonkerokeleissä inspiraatio kaikkeen muuhun ruokaan liittyvään, paitsi naamansa upottaminen pasta-annokseen, on minimissään… Niin ja mandariineihin, niitä voisin vetää kilon kerralla! No, kyllä tämä (varmaan) tästä, kunhan taas saa pääkopan asennettua talvivaihteelle. Kylmyys ei minua vaivaa lainkaan, mutta jo iltapäivällä lankeava tai aamusta asti jatkuva pimeys vetää mielen pikimustaksi.
Paras uutuustuote
Televisiostakin tutuista kotimaisista Villipestoista* on saatavilla kaksi makua, Nokkonen ja Kerkkä (Kerkkä on vegaaninen). Villipesto sanoo itse, että pestoissa ”metsän maut yhdistyvät kypsytettyyn Välimeren juustoon ja oliiviöljyyn”. Pestot toimivat minun suussani etenkin kalan kanssa, mutta toki myös siinä perinteisessä tarkoituksessaan eli pastan kanssa.
Paras hätävara jääkaapissa
Valmis-gnocchit ovat maailman helpoin lounasvara tai pariisiinperunoiden korvike. Ne voi tarjoilla tomaattikastikkeen tai peston kanssa, salvia-voi-”kastikkeessa”, cacio e pepe -tyyliin mustapippurin ja pecorinon kanssa tai voissa paistettuina lisukkeena. Esivalmistellut tuotteet jeesaavat arjessa, vaikka toki gnoccheja on kiva pyöritellä alusta asti itse, kun on enemmän aikaa.
Paras aamupala
Paulúnsin uusi, hasselpähkinävoilla maustettu pehmeä mysli*on ihana aamiainen, etenkin vaniljajogurtin ja marjojen kanssa! Pehmeä mysli ei ole niin irtonaista kamaa kuin perinteiset, mutta tässäkin on rousketta (mm. kokonaisia manteleita, joita rakastan) ja sattumia (mm. erilaisia siemeniä). Sain yhden paketin ensin testiin, kuvassa näkyvän ostin – ja ostan taatusti toistekin.
Paras hävikkiruokavinkki
Vinkki ei ole omani, vaan Sopusointuja-blogin Maaritin, kiitos vielä! Säästä intialaisesta take awaysta jäljelle jäänyt kastike, ja hyödynnä se seuraavana päivänä lounaalla. Suosittelen höyryttämään nopeasti mikrossa kasviksia, ja lisäämään ne jämäkastikkeen joukkoon. Vielä paremmat lounaan saat, jos jemmaat yhden naan-leivän kyytipojaksi.
Paras inspiraation lähde
Systrarna Eisenmanin keittokirjat ja blogi tarjoavat niin monenlaisia ideoita ruoanlaittoon, että harva yltää samaan! Halusi sitten kokata arki-illallisen, cocktail-kutsujen pikkupaloja, leffasnackseja tai kakun – kaikkiin löytyy ihania, toimivia ohjeita. Olen rakastunut etenkin ”Från grunden” -kirjaan, sen luettuaan haluaa kirnuta oman voinsa ja juoksuttaa mozzarellansa.
Nokkospesto alkoi heti kiinnostamaan, erittäin mielenkiintoinen tuote. Rakastan pestoa helpoimmilaan ruisleivän päällä. :p
TykkääTykkää
JonnaH.
29.10.2020 at 12:19
Mulla on aina purkki pestoa jääkaapissa, joskus intoudun tekemään itse. Nokkospesto on loistavaa vaihtelua! Täytyykin testata ruisleivän päällä, kuulostaa kyllä toimivalta kombolta!
TykkääTykkää
riitta
29.10.2020 at 13:02
Maistuivatko nuo pestot hyvin erilaisilta kuin tavalliset pestot=? Olisi kiva kokeilla noita, sitten joskus kun taas pääsen SUomeen. Tavallista pestoa teen täällä aina itse, ja saa nähdä jos löydän nokkosia talvella.
TykkääTykkää
Jael
29.10.2020 at 18:39
Eivät minun suussani juurikaan eroa perinteisestä pestosta, etenkään nokkonen. 🙂 Kerkkä on aavistuksen ”kevyempi” minusta, johtunee siitä, ettei siinä ole juustoa (sehän on se vegaaninen versio).
TykkääTykkää
riitta
30.10.2020 at 12:23
[…] Marraskuun toinen tiistai on hyvä päivä julkaista kuukauden hyvät havainnot ja tuotteet! Edellisen listauksen voit lukea täältä. […]
TykkääTykkää
Kuukauden parhaat: marraskuu | masutoaitemu
10.11.2020 at 13:56