A Wee Holiday
Vietimme isoimman osan hiihtolomasta tällä kertaa Edinburghissa. Ehdimme myös Loch Nessille, joka on ollut yksi kohta ämpärilistallani.
Tämä oli meille toinen kerta Skotlannissa, viimeksi olimme kaksi vuotta sitten siellä pari päivää osana Iso-Britannian turneeta. Ensimmäinen kerta herätti kiinnostuksen palata, sen verran mielenkiintoinen kaupunki on ja sen verran mukavia sen ihmiset. Tämä toinen kerta sitten vei sydämen mukanaan täysin, ja olenkin viettänyt matkan jälkeisen ajan ihan tartaanina skottihuumassa, seurannut miljoonaa skotlantilaista Instagram-tiliä ja tutkinut tuttuja paikkoja Googlen street view´n kautta. Ostin postikortin, jossa on Skotlannin kartta. Kortti nojaa työpöytäni lamppuun, ja saa hymyilemään paikannimillään: Kinlochbervie, Mailag, Arran ja Crianlarich. Säkkipilli alkaa välittömästi ujeltaa korvissa ja kanervat huojua nummilla.
Calton Hill on suosittu ulkoilualue.
Edinburghin vanhan keskustan talot ovat ajan (vai teollisuuden? hiilivetureiden?) mustaamat, ja ovat goottilaisessa synkkyydessään kuin suoraan Oliver Twistin lavasteista. Säkkipillin soittoa kuuluu ihan oikeasti lähes päivittäin, mikä ei varsinaisesti vähennä hyvää fiilistä. Hotellimme (The Balmoral aivan kaupungin keskustassa, Waverleyn rautatieaseman yläpuolella) järjesti viimeisenä iltana juhlat seuraavan päivän Skotlanti-Englanti-rugbymatsin kunniaksi, ja oli palkannut kilttiasuisen säkkipillistin ovelleen. Tiedän romantisoivani kaupunkia nyt isolla kädellä, mutta yhdistelmä skottimurteen sorinaa, säkkipillin ääntä ja mahtavia paikannimiä busseissa kuten Lochende (proosallisemmin Järvenperä) saa sydämen väpättämään ainakin minun rinnassani. Skottimurteesta pitää vielä kertoa, että kaikki on tosiaan ”wee” sitä ja tätä. Hotellin portieerikin totesi laukkujamme huoneeseen tuodessaan, että olemme vissiinkin ”on a wee holiday”.
Edinburgh on turistille helppo kohde. Kaksi rinnakkaista isoa katua, Princes Street ja Royal Mile, pitävät sisällään lähes kaiken, mitä lomalainen kaipaa. Royal Mile on osa vanhaa kaupunkia, ja sen varrella sijaitsi aikanaan kaupungin portit. Maili kulkee Edinburghin linnalta Holyroodin palatsiin (kuningattaren virallinen asemapaikka aina Skotlannissa ollessaan). Joka toinen liike myy skottiruutukamaa, ja joka toinen on pubi. Princes Street puolestaan on iso kauppakatu (lähinnä isojen ketjujen myymälöitä), jonka poikkikaduilta kannattaa etsiä ravintoloita. Royal Milelta lähtee myös poikkikatu Victoria Street (ensimmäisessä kuvassa alla), jolla sijaitsee pienempiä käsityöläis-, taide- ja antiikkikauppoja – aivan ihania ja mielenkiintoisempia matkamuistojen kannalta, kuin isot krääsäkaupat. Holyroodin palatsin vastapäätä sijaitsee Skotlannin parlamenttitalo ja samoilta mailta Holyroodin puiston kukkuloiden laella löytyy Arthur´s Seat, joka oli legendan mukaan kuningas Arthurin ja hänen ritariensa pyöreän pöydän sijaintipaikka.
Näkymä Edinburgh Castlelta satamaan päin.
Holyroodin palatsin mailla sijaitsee myös luostarin rauniot.
Edinburgh Castle kaupungilta päin katsottuna.
Rakensimme sopivan sekoituksen aktiviteetteja ja rentoa rötväilyä näin:
(lento Helsinki-Lontoo-Edinburgh)
Päivä 1: Calton Hill, Holyrood Palace ja sen erikoisnäyttely, parlamentti, pubilounas, illallinen Wagamamassa
Päivä 2: junamatka Edinburghista Invernessiin Loch Nessille, illallinen Invernessissä
Päivä 3: kiipeäminen Arthur´s Seatille, illallinen italialaisravintola Amaronessa
Päivä 4: ostoksia ja paluulento
Teen erillisen jutun Invernessistä ja Loch Nessistä sekä noista muista nähtävyyksistä ja kapuamisesta Arthur´s Seatille.
KIITOS! ❤ Mullahan on kaksi paikkaa, joissa en ole ikinä käynyt, mutta aina kuvia katsellessa tulee hyvin kotoinen olo. Uskon aika vahvasti tähän uudelleensyntymis "hömppään" (lähinnä omien kokemusten kautta), joten olen aika varma, että olen joskus elänyt kummassakin paikassa, koska niin vahvoja tunteita herättää jo pelkkien kuvien näkeminen. Kuvat Skotlannista ovat tunteita herättävä paikka ja toinen ovat kuvat Gardajärveltä Italiasta.
On muuten hämmentävän vihreän näköistä jopa tähän aikaan vuodesta. Enkä itse osaisi edes kuvitella, että Skotlannissa ei soisi säkkipilli, sehän olennainen osa sitä elämystä paikasta! En kyllä sitä kotona välttämättä kuuntelisi. 😀 Itse valitsen Kreikassakin aina mieluummin ravintolan, jossa soi paikallinen musiikki, koska koen, että se on niin iso osa sitä millaisia muistoja itselleen luo. Kreikkalainen ruoka maistuu vieläkin paremmalta kreikkalaisen musiikin kera ja niin varmasti myös yksi Single Malt säkkipillin säestyksellä. 😉
TykkääLiked by 1 henkilö
Jonna
9.3.2018 at 10:39
Tiedätkö – meinasin kirjoittaa, että uskon olleeni Skotlannissa ”aiemminkin”, mutten sitten kehdannut. 😀 Joistain paikoista vaan tulee niin voimakkaan tuttu tunne, sellainen, mikä kumpuaa syvemmältä sydämestä.
Meillä kävi kelien suhteen ihan älytön munkki, aurinko paistoi joka päivä ja teki turreilusta mutkatonta. Lumisateet saapuivat juuri lähtömme jälkeen, onneksi! Junat eivät olisi kulkeneet esim. Invernessille, ja silloin olisi Loch Ness jäänyt näkemättä.
TykkääTykkää
riitta
9.3.2018 at 11:05
Kiitos nojatuolimatkasta! Ootko lukenut Alexander McCall Smithin kirjoja Edinburghista?
TykkääLiked by 1 henkilö
Pandice
9.3.2018 at 14:08
En, mutta kiitos vinkistä, täytyy ottaa lukulistalle!
TykkääTykkää
riitta
9.3.2018 at 14:46
Upeat kuvat:) En ole koskaan käynyt Skotlannissa, mutta opiskeluaikoina kämppäkaverina oli jonkun aikaa skotlantilainen (Glasgow)
TykkääTykkää
Jael
9.3.2018 at 18:50
Oih, sinnekin mä haluaisin, on kuulemma ihan erilainen kuin Edinburgh.
TykkääTykkää
riitta
9.3.2018 at 21:05
Skotlanti ja eritoten Edinburgh ovat olleet haavelistalla vuosia, joten ihana päästä lukemaan teidän matkasta! Haaveilen, että vuokraisimme auton ja kävisimme katselemassa lähitienoon linnoja. Niitä kai siellä riittää! Laitathan myös kuvia syömistänne herkuista tai ainakin jonkin hyvän pubiruokavinkin 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
Mallaspulla
10.3.2018 at 13:26
Oooh, joo, omalla autolla olisi ihana kulkea tuolla! Samaten koko Iso-Britanniassa, haluaisin Walesiin ja järviseudulle myös. Yritän koostaa ruoka-aiheisen jutun vielä, muutama hyvä vinkki on Edinburghiin.
TykkääTykkää
riitta
20.3.2018 at 13:46
[…] (Kuvat ovat viime vuotiselta Edinburghin-matkaltamme. Koristeellinen katto on juna-asemalta, maisemakuvat matkalta Loch Nessille.) […]
TykkääTykkää
Päivitystä pannuprojektiin | masutoaitemu
18.1.2019 at 10:19
[…] jutut käsittelivät Edinburghin nähtävyyksiä ja Loch Nessiä, lue ihmeessä nekin. Kavutaan tällä kertaa kuitenkin korkeammalle, eli Arthur´s […]
TykkääTykkää
Vielä kerran Edinburgh: Arthur´s Seat | masutoaitemu
14.4.2020 at 08:54