masutoaitemu

【マストアイテム】 Japanese noun : must-have, essential item

Loch Ness

with 2 comments

Yksi Edinburghin matkamme kohokohdista oli reissu Invernessiin ja siellä Loch Nessille. Sain vinkin matkabloggaajien FB-ryhmästä Matka-askelia-blogin Tiinalta, iso kiitos vielä inspiraatiosta!

lochness3

Junamatka Edinburghista Invernessiin kestää reilu kolme tuntia. Loch Nessille tehdään myös päivän mittaisia bussiretkiä, jolloin pääsee tutustumaan muihinkin nähtävyyksiin – useimmat matkanjärjestäjät tarjoavat viskitislaamokierroksia hirviöbongauksen lisäksi. Meistä on kuitenkin hauskempaa liikkua ihan vaan omalla porukalla, eikä ole reilua tehdä aktiviteetteja, joihin 1/3 seurueesta ei voi mitenkään osallistua.

lochness2lochness4lochness1

Joten hyppäsimme siis junaan. Saimme junanvaunun lähes kokonaan itsellemme, lukuun ottamatta nuorta amerikkalais-ranskalaista pariskuntaa. Oman elämänsä Rakkautta ennen aamua -elokuvan sankarit eivät kaikesta päätelleen olleet tunteneet kovin kauan, mutta matkan aikana oli aikaa käydä läpi lapsuuden kesäleirikokemukset, ranskalainen kahvikulttuuri ja pojan asuntolakaverin edesottamukset. Irvistelin sisäisesti, kun poika teki itseään tykö puhumalla sanan siellä, toisen täällä ranskaksi – huipentuma oli se, kun hän selitti kuinka kuusi on ”sapin” ranskaksi… ”In France, we call it le sapin.” Mutta niinhän se on, että kaikki kuulostaa ranskaksi lausuttuna paremmalta. Ainakin ranskalaisten mielestä.

Kun en salakuunnellut Jesseä ja Célineä, huokailin ihastuksesta Ylämaan maisemille. Lumivaippaiset vuoret ja nummet olivat juuri niin karun kauniit, kuin luonnon koskemattomuus on. Pieniä, jääkylmän näköisiä puroja, joiden yli saattoi hyvin kuvitella kilttiasuisten paimenten aikoinaan painelleen lampaidensa perässä. Lampaita riitti näinäkin aikoina, isoja useamman kymmenen päkätin laumoja oli lähes joka niityllä. Junan ikkunasta näkyi vuoronperään kivikkoisia koskia, lammaslaumoja ja aivan radan vierelle rakennettuja pikkukyliä. Talojen kiviseinät ja romanttisesti ränsistyneet ulkovajat saivat mielikuvituksen laukkaamaan klaanisotiin asti – kunhan sopivasti ummisti silmänsä tontin rajalla olevalta upouudelta traktorilta.

Invernessin asemalta otimme taksin Loch Nessille, kiersimme kunnon turisteina museon ja ostimme matkamuistot. Taksikuski vei meidät vielä kiertoajelulle alueella jo 1200-luvulta sijainneelle Urquhartin linnalle (jonka luona on kuulemma tehty suurin osa Nessie-havainnoista) ja maisemareittiä Loch Nessin vartta takaisin asemalle. Valtavan kokoinen järvi on aivan varmasti piilottanut aaltoihinsa jonkun esihistoriallisen kaverin, olen täysin vakuuttunut siitä. Se, mikä siellä on lymyillyt, on toinen asia – valtava sampi tai useampi? Hirmuliskon jälkeläinen on tietysti ajatuksena hurmaavampi.

Asemalla söimme tuhdin pubipäivällisen ennen junan lähtöä. Rakastan brittiläisiä pubeja, ja niiden fish tai scampi and chips -annoksia, letkeyttä ja maustekastikepusseja pöydissä. Paluumatkalla oli aikaa syventyä kirjaan, sekin on tärkeää lomalla, että saa rauhassa tehdä mieluisia asioita.

urquhartcastleurquhartcastle3urquhartcastle2

Written by riitta

20.3.2018 klo 13:26

2 vastausta

Subscribe to comments with RSS.

  1. Mä vaan tuijotin noita kuvia! Taivaallisen upeita maisemia! ❤ Ja aivan ihana ilma sattunut teille, kirkas päivä. Ehkä Skotlannissa kannattaisi käydä juuri keväämmällä?

    Tykkää

    Jonna

    20.3.2018 at 13:33

    • Meillä kävi mieletön tuuri säiden suhteen, koko Britannian lamauttaneet lumisateet satoi noin pari päivää meidän paluun jälkeen..! Kesä tai kevät on varmasti kauneinta aikaa, tosin nyt ei ollut liiemmälti turisteja, mikä on aina helpomaa kun ei ole jonoja jne.

      Mutta joo, maisemat olivat mielettömät. ❤

      Tykkää

      riitta

      20.3.2018 at 13:44


I live for comments!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: