masutoaitemu

【マストアイテム】 Japanese noun : must-have, essential item

… ja jotain lainattua.

with 6 comments

Jääkaapissa oli sunnuntaina vaikka mitä hyvää, mutta omat ideat tuntuivat ihan tyhmiltä. Päätinkin hyödyntää kekseliäitä kanssabloggaajia, ja tehdä blogiresepti-illallisen.

Alkuperäiset reseptit löydätte linkistä ao. blogin kohdalla. Tein nimittäin ihan minimuutoksia niihin, aina sen mukaan, mitä kaapissa oli.

Jonnan blogista löytämäni, alun perin Jokihaan palstalla kokattuja broilerivartaita olin kokeillut jo aikaisemmin. Tälläkin kertaa tuunasin ohjetta tuoreella chilillä ja siirapilla. Olisin vaan halunnut käyttää lihana Kariniemen paistileikkeitä, eli luuttomia reisipaloja. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan, mikäli saatte näitä käsiinne, liha on ihana mureaa ja maukasta.

Ainekset:

  • 10 broilerin sisäfilettä
  • 1/2 dl öljyä
  • ½ dl soijaa
  • 1 limen mehu
  • 3 rkl siirappia tai hunajaa
  • puolikas tuore chili siemenineen silputtuna
  • 1 tl kurkumaa
  • 1 tl jauhettua korianteria
  • 1 tl jeeraa
  • pari oksaa tuoretta minttua
  • parin sentin pala tuoretta inkivääriä raastettuna tai pilkottuna
  • 2 valkosipulin kynttä pilkottuna
  • mustapippuria

Sekoita marinadin kaikki ainekset keskenään, anna lihojen maustua tunti jääkaapissa (toki pidempään, jos on aikaa). Paista uunissa 200 asteessa grillivastuksen alla noin 20 minuuttia.

Ankerias Vipunen teki taannoin ihanan lisukkeen vihreistä pavuista, serrano-kinkusta ja uppomunista. Kinkun sijaan käytin kaapissa ollutta bresaolaa, toimii oikein hyvin. Annoksessa yhdistyy hyvällä tavalla papujen makeus ja lihan suola. Valuva keltuainen kiinnittää makupaletin osat toisiinsa.

Ainekset:

  • 1-2 kananmunaa per syöjä
  • 300 g vihreitä papuja
  • 4 viipaletta bresaolaa

Siivoa papujen päät, ja keitä niitä 3 minuuttia. Revi bresaola pienemmiksi paloiksi kulhon pohjalle, lisää pavut ja mausta oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla. Keitä uppomunat ja laita ne kulhoon päällimmäisiksi.

Parilapannulla grillaamien patonkiviipaleiden päälle tein Hiidenuhman keittiön ohjeella taivaallista avokado-artisokkatahnaa. Tätä teen aivan varmasti uudestaan, huima maku!

Ainekset:

  • 1 kypsä avokado
  • 1 purkki säilöttyjä artisokansydämiä
  • 3 rkl limen mehua
  • 1 tl kuminaa
  • puoli desiä smetanaa

Soseuta kaikki ainekset melko tasaiseksi tahnaksi.

Koska tämä oli tällainen kopioi&varasta-juttu, niin matkin Ankeriasta (vain tämän kerran, lupaan) ja linkitän tähän vielä musiikkia. Ei ole hyvä olla ilman kavereita!

Written by riitta

21.8.2012 klo 06:29

6 vastausta

Subscribe to comments with RSS.

  1. Ihania kokkailuja! Ja sait uppiksetkin onnistumaan noin hienosti. Mä olen nykyisin täysin Ankeriaksen arzakkien pauloissa, niistä kun tulee vielä niin hauskan näköisiä ja onnistuminen on taattua. Ja toi mössö, tuotapa pitää tehdä ihan ensi tilassa.

    Tykkää

    Anna

    21.8.2012 at 14:02

    • Kiitos! Mä vielä joku päivä rohkaistun, ja kokeilen arzakkeja, nyt vaan jotenkin meni pupu pöksyyn ja tein osaamallani tavalla… Mössö oli taivaallista, kertakaikkiaan! Ei edes huomannut syövänsä kaks päivää vanhaa patonkia… 😉

      Tykkää

      riitta

      21.8.2012 at 14:14

  2. Tosi hienot uppikset! Tuota avokado-artisokkatahnaa mun pitäisi kokeilla myös. Siinä on kaikkea mistä tykkään, joten sen on siis pakko olla hyvää. Ja kiva kun laitoit musiikkia postauksen perään 🙂

    Tykkää

    Ankerias Vipunen

    21.8.2012 at 16:16

    • No ihan samaa ajattelin, noilla aineksilla ei voi saada pahaa aikaiseksi sitten millään!

      Mä niin tykkään, kun sä aina laitat musiikkia mukaan juttuihisi, niin oli pakko matkia. 😉

      Tykkää

      riitta

      21.8.2012 at 16:34

  3. Ja minä olen ihan ällikällä lyöty tästä musiikkivalinnasta, mutta symppis se kyllä on 😉

    Tykkää

    suolaajahunajaa

    21.8.2012 at 21:27

    • Toi on musta sellainen hyvän mielen biisi, pakko aina hytkyä autossakin tahdin mukana.

      Tykkää

      riitta

      22.8.2012 at 08:03


I live for comments!