Kollageeniä ja nelikymppisiä
masutoaitemu promotion
Inhoan melodramaattisia alkuja, joten totean nopeasti: Täytän heinäkuussa 40.
En pidä lukua korkeana, enkä ajattele näyttäväni vanhalta. Olen vakaasti sitä mieltä, että vanheneminen on siunaus, jota kaikille ei suoda, joten siitä pitää osata olla kiitollinen.
Uskon myös vakaasti siihen, että ulkonäöstään ja kehon hyvinvoinnista pitää huolehtia. Se tapahtuu järkevimmin värikkäiden ruokaraaka-aineiden ja liikunnan avulla, sekä huolellisella ihonhoidolla. Kauneudenhoidon ammattilaiset hokevat kyllästymiseen asti, että huollettu iho on meikin tärkein osa, ja oikeassahan nuo ovat.
Iho on pidettävä puhtaana ja kosteutettuna. Jos nauttii ihonhoidosta yhtä paljon kuin minä, niin joskus ihoa voi kuoria ja levittää sille naamioita, seerumeita ja tehotiivisteitä. Pari kertaa vuodessa kannattaa käydä vaipumassa nirvanaan kosmetologin luona. Mutta periaatteessa peruspuhdistus ja laadukas kasvovoide riittävät pitkälle.
Myös sillä on ihon hyvinvoinnin kannalta merkitystä, mitä syömme ja juomme. Turhat tekosyyt pois: Jokaisen ulottuvilla on netissä paljon ihon kauneutta edistäviä raaka-aineita hyödyntäviä reseptejä, eli tiedonpuutteeseen ei kukaan kompastu. Syö esimerkiksi näitä: C-vitamiinia kaaleista, A-vitamiinia porkkanoista, rasvahappoja rasvaisista kaloista ja antioksidantteja avokadoista. Kyytipojaksi päivän mittaan kahdeksan isoa vesilasillista, niin hyvä tulee.
Hyvästit fibroblastisoluille
Neljänkympin kieppeillä kehossa kollageenia tuottavien fibroblastisolujen tuotanto hiljalleen hidastuu, lakatakseen jossain vaiheessa kokonaan. Kollageeni on se aine, mikä auttaa ihoa pysymään kimmoisana ja täyteläisen näköisenä. Ihan hyödyllinen juttu siis!
Lisäravinteena syötävät kollageenivalmisteet ovat tutkimuksissa tuottaneet lupaavia tuloksia ihon kollageenituotannon vilkastuttamisessa, ja ovat siitä syystä ns. nutrikosmetiikan kiinnostavimpia tuotteita.
Sain purkillisen Puhdas+Beauty Kollageeni & tyrnimarja –jauhetta testiin, ja olen syönyt sitä yhden ruokalusikallisen päivässä jogurtin tai mehun seassa vajaan kuukauden. Minulla on pintakuiva, epäpuhtauksiin taipuvainen iho, jota on välillä ihan yhtä helvettiä yrittää hoitaa. Kuivuus pitää ihohuokoset kireinä, eli tukkeumat eivät pääse normaalisti ulos, vaan jäävät muhimaan pinnan alle. Voitte kuvitella, että talvi yhdistettynä kuivattavaan sisäilmaan on ihotyypilleni inhottavinta aikaa. Kollageenilisä on kuitenkin auttanut silminnähden: Finnejä tulee edelleen, mutta ihoni joustaa niiden tieltä merkittävästi nopeammin, arpia jättämättä. Ihon pinta tuntuu sormien alla kimmoisammalta, mutta on edelleen kuiva. Ainoa parannusehdotukseni tuotteelle olisi sen parempi sekoittuvuus, nyt se muodostaa helposti klimppejä, jos ei vatkaa tarpeeksi tarmokkaasti sekoitusvaiheessa. Tuotteen antama apu iholleni on niin ihana, että ostan varmasti toisen purkin saamani tyhjentyessä.
JOS INNOSTUIT TESTAAMAAN KOLLAGEENILISÄÄ:
Tarkista, että kollageenivalmisteen kollageeni tulee kalasta, kuten Puhdas+:n kohdalla. Huomioi myös, että kollageeni tarvitsee muodostuakseen C-vitamiinia. Puhdas+:n kollageenijauheessa on valmiiksi tyrnimarjaa.
Olen kanssasi ihan samaa mieltä: vannon hyvän ja ennenkaikkea säännöllisen ihonhoidon nimeen ja uskon sen olevan yksi avaintekijöistä, että oma iho on niinkin hyvässä kunnossa.
TykkääLiked by 1 henkilö
Maarit / sopusointujablogi
30.1.2016 at 13:16
Juuri noin, Maarit! Säännöllisyys ja huolellisuus ovat a ja o.
TykkääTykkää
riitta
30.1.2016 at 16:19
Sä olet vielä ihan nuori muru:) Mutta hyvä ihonhoito on kyllä tärkeää.
TykkääLiked by 1 henkilö
Jael
30.1.2016 at 19:53
Ihonhoito on tärkeää kaikenikäisille, siitä ei pääse yli eikä ympäri. 😊
TykkääTykkää
riitta
31.1.2016 at 00:13
Mä tuun sitten perässä vajaan vuoden päästä. ❤ Ei kriisiä näkyvissä, toista oli kolmekymppisenä. 😀
Olen itse nauttinut PUHDAS+ jauhetta jo pari vuotta. Todella loistava tuote juurikin pintakuivalle iholle, itse huomaan heti eron ihossa, jos lopetan käytön kuukaudeksi. Iho alkaa heti hilseilemään enemmän vaikka ihonhoitotuotteet oli pääasiassa samoja kuin ennen lopetusta.
TykkääLiked by 1 henkilö
Jonna
31.1.2016 at 13:54
Tervetuloa perästä! 😀
Olen todella vaikuttunut tuloksista, olin melko skeptinen alussa. Vaikutuksia alkoi tulla jo parin viikon kohdalla. Purkki vetelee kohta viimeisiään, huomenna täytyy käydä täydennysostoksilla.
TykkääTykkää
riitta
31.1.2016 at 15:44