Posts Tagged ‘sisustuksen värit 2016’
Nukutaan hyvin
masutoaitemu promotion
Jokainen unettomuudesta joskus kärsinyt tietää, miten suuri vaikutus unella on virkeyteen. Huonosti nukutun yön jälkeen ajatus kulkee tahmeasti, koko ajan tekee mieli jotain makeaa, ja päivän oikeastaan vain suorittaa loppuun.
Olen todennut omalla kohdallani toimivaksi säännön olla tihrustamatta puhelinta pari tuntia ennen aiottua nukkumaanmenoaikaa. Puhelimen (ja muiden elektronisten laitteiden) ruudusta säteilevä sinertävä valo kuulemma estää melatoniinin tuotantoa. Melatoniini on hormoni, joka saa ihmisen uneliaaksi. Sen eritys lisääntyy pimeän tullen, ja on huipussaan noin kolmelta yöllä.
Toinen hyvää lepoa edistävä asia on liikunta. Ulkoilmalenkki, venyttely, kuuma suihku ja rasvatut jalat villasukissa – ja putoan suorin vartaloin sänkyyn ja nukahdan ilmalennon aikana.
Yöunien aikana kannattaa hoitaa myös ulkoista habitusta. Kirjoitin aiemmin hyvistä tuotteista, joiden kannattaa antaa vaikuttaa nimenomaan yöllä.
Gantin ensi kevät näyttää kevyen pastelliselta. Kesää kohden värit kirkastuvat suorastaan trooppisiksi. Lakanoita ja tyynyliinoja kannattaa yhdistellä keskenään yhtenäisen setin käyttämisen sijaan. Lopputulos on täten mielenkiintoisempi.
Kauniista petivaatteista nauttii mielellään myös aamukahvin ajan. Kunhan joku muu keittää kahvin ja tarjoilee sen sänkyyn.