Posts Tagged ‘perunarulla’
Peuran sisäfile ja korvasienimuhennoksella täytetty perunarulla
Toinen riistakokeiluni oli sekin varsin onnistunut, tällä kertaa paistoin hienot peuranfileet.
Annoksen askarteluosuus oli korvasienimuhennoksella täytetty perunarulla.
Ainekset:
- n. kilo jauhoista perunaa
- suolaa, valkoipippuria
- voita
- purkki säilöttyjä korvasieniä
- salottisipulia
- valkosipulia
- kermaa
- pippuria ja suolaa
Keitä perunat lähes kypsiksi (eli noin puolet siitä ajasta, missä ne kypsyisivät täysin), anna jäähtyä niin, että pystyt käsittelemään niitä ja raasta karkeaksi raasteeksi. Levitä raaste leivinpaperin päälle levyksi.
Paista sienet ja sipulit pannulla, lisää kermaa, mausta ja anna hautua kunnes neste on kokonaan hautunut. Levitä korvasienitäyte perunalevylle ja kääri rullaksi – tässä tosiaan kannattaa käyttää leivinpaperia apuna, muuten perunaraaste ei tykkää pysyä paikoillaan. Leikkaa rullasta annospaloja ja paista vielä uunissa kypsiksi, reilu kymmenen minuuttia 200 asteessa riittänee.
Fileet suolasin ja pippuroin kevyesti, ja paistoin naudan sisäfileen tavoin voi-öljyseoksessa, noin neljä minuuttia kummaltakin puolelta.
Tein vielä kastikkeenkin karpaloista, mutta siitä tuli liian kirpeää, eli en viitsi laittaa ohjetta tännekään. Olisi pitänyt ottaa mallia suolaa&hunajasta, tämä vaikuttaa oikein pätevältä kastikkeelta.