masutoaitemu

【マストアイテム】 Japanese noun : must-have, essential item

Posts Tagged ‘kirja-arvostelu

Armonlaakso iltahämärässä

with 4 comments

Koulujen syyslomalla tuli piipahdettua Naantalissa (ruoan perässä, kuten aina). Visiitti vanhan birgittalaisluostarin mailla sattui sopivasti: Olen juuri saanut luettua Kristiina Vuoren Neidonpaula-kirjan, jonka tarina kulkee Naantalin luostarikaupunkiajoissa.

naantali4

Naantalin luostari oli Suomessa katolisella keskiajalla ja vielä pitkälle 1500-luvulle toiminut birgittalaisluostari. Nykyään jäljellä on enää kirkko, joka toimii Naantalin evankelisluterilainen seurakunnan kirkkona.

Neidonpaulassa seurataan Ilveksen suvun kaksoistyttöjen, Britan ja Trudan tarina. Tyttöjen äiti Kyllikki on vahva, tietäjäverta kantava nainen, joka toivoo lastensa vievän Ilveksen suvun perinteitä eteenpäin. Britasta kasvaa osaava rohdonkeittäjä, mutta Truda kapinoi verenperintöään vastaan. Oman lusikkansa soppaan heittää vielä kirjassa rakenteilla olevan luostarin maalauksia tekemään palkattu Lukas Danske.

Tarina itsessään on keskinkertainen. Totta kai molemmat tytöt rakastuvat samaan mieheen. Totta kai mies on komea ja aatelista syntyperää. Totta kai rakastavaisten rattaisiin heitetään kapula, jos toinenkin. Henkilöhahmot jäävät pintapuolisiksi ja yksiulotteiseksi, vaikka kirjailija selvästi yrittää tehdä hahmoistaan myös sielun pimeää puolta kuuntelevia.

Vuori on kuitenkin taitava ja uskottava historiallisten tarinoiden kertoja, mikä pelastaa arvattavissa olevaa juonta paljon. Pidän paksuista historiallisista romaaneista, ja tämä oli ”ihan kiva” kirja – muttei sen enempää.

naantali1 naantali2 naantali3

Kirja-arvostelu: Huone

with 2 comments

Sain Tammelta lahjaksi näytekappaleen Emma Donoghuen bestsellerin suomennoksesta, joka ilmestyi reilu viikko sitten. En ollut kuullut tarinasta aiemmin, joten en yhtään tiennyt, mitä odottaa. En ainakaan mitään näin riipaisevaa, se on sanottava.

Huone kertoo pienen Jack-pojan ja hänen äitinsä tarinan. He elävät kaksistaan lukitussa huoneessa, Jack ei ole huoneen ulkopuolella koskaan käynytkään, eikä edes tiedä, että Huoneen ulkopuolista elämää on. En paljasta miksi Jack ja äitinsä ovat vankeina, mutta kerron, että he pääsevät sieltä pois.

Kirja on kirjoitettu Jackin näkökulmasta, lapsen käsittein ja sanoin. Yleensä tämä tyyli ärsyttää minua, mutta Donoghue on onnistunut kirjoittamaan lapsen huomiot ympäröivästä maailmasta luontevasti. Lapsethan huomioivat asioita ihan eri näkökulmasta kuin aikuinen, eivätkä he kursaile esittäessään huomioita esimerkiksi aikuisen käytöksestä.

Sydäntä ja kurkkua kuristi monta kertaa kirjaa lukiessa. Kauhea ja vaikea aihe, josta Donoghue on osannut kirjoittaa kiihkottomasti mutta silti voimallisesti. Suomennos oli erinomainen, hatunnosto Sari Karhulahdelle. Kertaakaan ei tullut lukiessa mieleen, mikä alkuperäinen lause oli ollut englanniksi.

Written by riitta

25.1.2012 at 11:53

Lukuvuorossa Marian Keys

with 6 comments

Keysiä en ole aiemmin lukenut, vaikka monta kertaa olen hänen nimensä kirja-arvosteluista yrittänyt painaa takaraivoon.

Sain Hurmaava mies –kirjan lahjaksi ex-kollegalta, joka toimii nykyään kustannusalalla (lucky bastard). Takakannen kuvauksen perusteella odotin kevyttä ja hauskaa, ”aivot narikkaan” luettavaa, joten hämmästyin melkoisesti, kun tarinasta alkoi paljastua alkoholismia ja perheväkivaltaa! Hauskoja ja lämpimiä kohtauksiakin kirjassa toki on, mutta myös surua ja käsittelemättömiä tunteita.

Jos pidät esimerkiksi Cecilia Ahernista, Lauren Weisbergeristä ja Himoshoppaaja-sarjasta, pidät todennäköisesti Keysistäkin. Helppo lukea, hahmojen inhimillisyys panee lukemaan ”vielä yhden luvun”, ja juoni on sopivan mutkikas.

Keysin kirjoja markkinoi Suomessa Tammi. Tämän aasinsillan kautta pääsen toiseen aiheeseeni, eli Tammen ystävämyyntiin. Ystävämyynti on avoinna maanantaina 28.11. klo 10–18 ja tiistaina 29.11. klo 9–17 osoitteessa Tammitalo, Korkeavuorenkatu 37, kirjastotila. Maksutapoina käteinen, pankkikortti ja yleisimmät kortit. Tammi pyytää ottamaan oman kauppakassin mukaan, ja kukapa tosiaan haluaisi enää yhtäkään muovikassia nurkkiin pyörimään.

Jenni Linturi: Isänmaan tähden

leave a comment »

Hulluilta Päiviltä tarttui mukaan kassillinen kirjoja, joista ensimmäisenä hyökkäsin Jenni Linturin esikoisteokseen ”Isänmaan tähden”.

Kirja kertoo suomalaisen Antin elämästä, joka valitsi lähteä Saksan SS-joukkoihin Suomen armeijan sijaan toisessa maailmansodassa. Tarina polveilee sota-aikojen ja nykyajan välillä. Enempää en oikein uskalla kertoa, etten paljasta liikaa juonesta tai tapahtumista.

Sodan lisäksi kirja käsittelee vanhenemista ja yksinäisyyttä. Sitä, miltä vanhasta miehestä tuntuu, kun ihmiset ympärillä ovat kiinnostuneempia sodasta ”yhteiskunnallisena ilmiönä”, kuin yksilön kokemuksina.

Jenni Linturi osaa kirjoittaa, se on sanottava. Kirja ei ole kovin pitkä, mutta täyttä tavaraa olevien lauseiden vuoksi sitä ei lue nopeasti. Kirjasta jää jotenkin katkera maku suuhun, mutta ei suinkaan lukukokemuksena, vaan tarinasta ja kirjassa esiintyvistä kohtaloista. Ja mitäpä muutakaan voisi toisaalta odottaa tällä teemalla. Sotaa käynyt sukupolvi eli sodan kauhut ensin rintamalla (myös kotona), ja sen jälkeen siviilissä elämänsä loppuun asti.

Ei mikään hyvän mielen kirja siis, mutta Linturi todella tekee vaikutuksen sanoillaan, ja siksi suosittelen tutustumaan.

 

Kuva: savonsanomat.fi

Jari Tervo: Layla

with 6 comments

Hotkaisin viikonlopun aikana Jari Tervon uusimman. Hyytävän hyvä.

Jotkut ne vaan osaa. Kirjoittaa ihmiskaupasta, prostituutiosta, kunniamurhista, alkoholismista, maahanmuutosta, Turkin ja Euroopan Unionin suhteista ja nuorten miesten yhteiskunnallisesta syrjäytymisestä mässäilemättä ja saarnaamatta.

Tarina alkaa kurdiklaanin hääjuhlasta, ja päättyy talviseen Suomeen. Välissä pakoillaan rajavartiostoa Kreikassa, yritetään saada alkoholismin takia menetetty lapsen huoltajuus takaisin ja myydään seksiä. Tarinassa on useampi päähenkilö, joiden matkaa seurataan.

Tervo osaa käsitellä surkeita, vaikeita ja raakoja aiheita mestarillisesti. Ja vaikka hän käsittelee luettelemiani teemoja monipuolisesti, on niissä terävä kärki, tässä kirjassa ei lässytetä. Dialogi kulkee jouhevasti, hahmot ja heidän väliset suhteensa ovat uskottavia.

Huumoriakin on, kuten tässä katkelmassa: ”Pakkanen oli kuulemma yllättänyt autoilijat, sadat korealaiskotterot olivat simahtaneet tienposkeen. Viisituhatta vuotta oli asuttu Euroopan kylmimmässä kolkassa, mutta vielä pakkanen saapuu tammikuussa yllättäen. Tämä kansa kyykisteli täysin lahjakkuuttaan vastaavassa paikassa.”

Koskettavin (kun olen itse äiti) kaksikko kirjassa oli Helena ja hänen pieni poikansa Ilmari. Helena menetti Ilmarin huoltajuuden juomisensa takia, ja nyt hän yrittää kaikin keinoin saada elämänsä sellaisille urille, että saisi taas yhteyden poikaansa.

Mikä ihaninta, osa tarinoista päättyy hyvin. Kuten Poirot kertoi viime sunnuntaina Hänet täytyy tappaa -elokuvassa, myös Pandoran lippaasta pääsi vapaaksi, kaikkien maailman vitsauksien jälkeen, pieni hahmo. Toivo.

Kuva: savonsanomat.fi

Written by riitta

27.9.2011 at 06:03

Lukuvinkki

leave a comment »

Laiska töitänsä lukee, ja gyldyrellisyyttään mieluusti alleviivaava luettelee lukemansa kirjat. Mutta jospa joku teistä saisi tästä vinkin joululahjaksi tai lomalukemiseksi?

Susanna Alakosken jo toinen alkoholismia, juurettomuutta ja ulkopuolisuutta käsittelevä ”Håpas du trifs bra i fengelset” ilmestyi tänä vuonna. Olen lukenut myös ”Svinalängorna”, joka ilmestyi 2006. Molemmat kirjat on suomennettu.

”Håpas du trifs bra i fengelset” kertoo siskosta ja veljestä Annista ja Samista, joiden lapsuus ja perhe ei ollut sieltä onnellisimmasta päästä: vanhemmat joivat, perheen sisällä oli väkivaltaa ja perhe-elämä meni sykleissä vanhempien ryyppyputkien mukaan. Sami sortuu huumeisiin ja rikollisuuteen, ja Anni yrittää pitää itsensä ja sisarussuhteensa kasassa.

Suomalaiselle molemmat kirjat ovat erityisen koskettavia. Ruotsiin suuntautuneen muuttoliikkeen seurauksena moni muuttajista on varmasti kokenut jääneensä sulavien ruotsalaisten jalkoihin, sekä tuntenut alemmuutta uudessa kotimaassa. Alkoholismi ja köyhyys ovat siirtäneet pahan olon myös seuraavalle sukupolvelle. Surkeasta aiheesta huolimatta Alakosken kirjoista ei jää ranteet auki –fiilistä, vaan pohjavire on, kaikesta huolimatta, positiivinen. Ei mitään ratkiriemukasta, mutta varovaisen toiveikasta.

Pidin himpun verran enemmän ”Svinalängornasta”, kerronta eteni siinä paremmassa tahdissa ja hahmot olivat mielenkiintoisempia. Toisaalta myös saman teeman toistaminen asettaa jälkimmäisenä julkaistulle kirjalle suuremmat odotukset, joita se ei ihan pystynyt lunastamaan.

Kuva: http://www.bonnierpocket.se

Written by riitta

5.12.2010 at 09:22

%d bloggers like this: