masutoaitemu

【マストアイテム】 Japanese noun : must-have, essential item

Litteää kauneudenhoitoa

with 6 comments

Jutussa käsitellään PR-näytteenä saatuja, *-merkittyjä naamioita.

Käytättekö te arkkinaamioita säännöllisesti? Minä käytän etenkin silloin, kun haluan antaa keholle signaalin rentoutua: laitan naamion ja käyn sängylle pitkälleni, korviin musiikkia tai vain omat ajatukset.

Naamiot ovat minulle myös lähinnä viikonloppuhuvitus. Koreassahan naamiot kuuluvat monen päivittäiseen rutiiniin, mutta minä en a) jaksaisi/viitsisi/muistaisi ja b) raaskisi käyttää käyttökertaista, ylimääräistä roskaa tuottavaa naamiota päivittäin. Ja noin muutenkin olen sitä mieltä, että naamiot ovat rahtusen turhia (arkeissa tai purkeissa), sillä paljon parempia tuloksia saa sillä jokapäiväisellä ihonhoidolla. Jos ei huolehdi ihostaan joka päivä, ei sen kuntoon satunnaisilla naamioilla juuri vaikuta. Ja kun hoitaa ihoaan hyvin, käyvät naamiot hieman tarpeettomiksi.

Mutta rentouttava vaikutus niillä kiistatta on, ja useimmilla on Tuhkimo-efekti, eli ne ovat omiaan kaunistamaan esimerkiksi ennen juhlia.

Estée Lauderin ANR-tuoteperheeseen kuuluvat, silmänympäryksille tarkoitetut laput silottavat pieniä, kosteusvajeesta johtuvia juonteita. Vaikuttava aine pitää askarrella lappuihin painelemalla se arkin sisällä.

NIVEA:n* kosteuttavat naamiot tekevät sen mitä lupaavat: tuovat lisää kosteutta ihoon ja tuovat sille kivaa hehkua. Juuri sellainen buusti, mitä iho usein kaipaa ennen tärkeää tapahtumaa.

Elizabeth Ardenin* probiootteja ja hyaluronihappoa sisältävä SUPERSTART Probiotic Boost Skin Renewal Biocellulose Mask -naamio lupaa tehdä ihosta ”säteilevän, sileän ja hyvinvoivan näköisen”. Uskon tämän, vaikken ole vielä voinut itse kokeilla naamiota (iho on edelleen heikossa hapessa, valoa näkyy onneksi tunnelin päässä) – Superstart-sarjan muut testaamani tuotteet ovat olleet aivan huippuja!

Korealainen kaulaa napakoittava naamio vaatii sitoutumista – vaikutusajaksi neuvotaan 1-2 TUNTIA! Kyllähän näillä vaikutus ihoon on, mutta tunnustan, etten paria kertaa useammin ole näitä jaksanut käyttää.

Niin ikään korealainen Skinrepublic tekee naamioita melkein kaikille kehonosille. Pidän etenkin käsien hoitoon tarkoitetuista naamioista.

Written by riitta

23.5.2020 klo 07:43

Kategoria(t): Ihonhoito

Tagged with

6 vastausta

Subscribe to comments with RSS.

  1. Mä en kauheasti tykkää noista kangasnaamioista, vaan enemmän sellaisesta jota levitetään naamalle, ja sitten poistetaan.

    Liked by 1 henkilö

    Jael

    23.5.2020 at 19:00

    • Sama fiilis! Nämä tuntuvat olevan tämän hetken se juttu, seuraava big thing on varmasti jo kulman takana. 😉

      Tykkää

      riitta

      23.5.2020 at 21:29

  2. Arden olisi muuten aivan ihana, mutta voi miten huonosti istuva se on. 😦 En vaan tajua, miten brändit päästää tollaista markkinoille. Sama Laveran sheet maskit, ne ei istu naamalle mitenkään päin. 😀 Pakko sanoa, että tässä naamioiden istuvuusasioissa kannattaisi ottaa korealaisista mallia…

    Mä käytän kangasnaamioita nykyään ehkä noin kerran viikossa, silloin kun teen iholle kunnon home span. Sheet maskeja enemmän ovat käytössä sy-iholle tarkoitetut laput, varsinkin Sensailta löytyy tosi ihanat. ❤

    Tykkää

    JonnaH.

    24.5.2020 at 09:20

    • No pöh, harmi kuulla tuosta istuvuudesta! Mä revin aukkoja joskus isommaksi, jos ei meinaa ”mahtua” päälle. 😀 Että sikäli perinteinen purkista levitettävä naamio on kätevämpi – one size fits all. 😉

      Tykkää

      riitta

      24.5.2020 at 15:29

  3. En ole koskaan kokeillut tuollaista kangasnaamiota, jotenkin se ei houkuttele edes ajatuksena. Mutta noi Estee Lauderin silmän alle tulevat laput voisi toisaalta olla kivat (ja jopa tarpeen… hmhmh). Käytän kyllä voidemaisia naamioita jonkin verran. Tällaiselle huithapelille ne tuovat tuhkimo-efektiä ihan mukavasti. -q

    Liked by 1 henkilö

    Q

    24.5.2020 at 16:10

    • Silmänaluslaput ovat erityisen hyviä silloin, kun näyttää väsyneeltä ja kuivahtaneelta. 😀

      Tykkää

      riitta

      24.5.2020 at 16:56


I live for comments!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: