masutoaitemu

【マストアイテム】 Japanese noun : must-have, essential item

Piinallinen perioraalidermatiitti

with 2 comments

Suunympärysihottuma eli perioraalidermatiitti (POD) tuntuu olevan yleinen vaiva. Sain itse ensimmäiset oireet reilu vuosi sitten, ja nyt viimeksi loppusyksystä.

POD oireilee etenkin suun ympärillä, leuan alueella sekä nenänpielissä. Se on lähinnä kosmeettinen ongelma, mutta on myös ajoittain kipeäkin, kun tulehdus on pahimmillaan. Ensimmäisellä kerralla heräsin aamulla siihen, että kasvot olivat kauttaaltaan turvoksissa, kutisevat ja punaiset. Epäilin ensin allergiaa, mutta lukuisat pienet finnit kertoivat, että kyse oli jostain muusta. Iho pinta tuntui kovalta ja rakeiseilta. En mennyt lääkärin pakeille, kun diagnoosi oli helppo tehdä itsekin. Olen myös saanut ihon rauhoittumaan aina kotihoidolla, eli vaihtamalla ihonhoitotuotteet herkälle, punoittavalle ja kuivalle iholle sopiviksi. Ehdottomasti kuitenkin suosittelen menemään ihotautilääkärin pakeille, mikäli oireet ovat erityisen pahana tai ne eivät ota laantuakseen.

Mistä perioraalidermatiitti johtuu?

POD:n aiheuttajaa ei tarkkaan tiedetä, mutta oireiden yleisinä laukaisijoina pidetään kosmetiikkaa (mukaan lukien hiustenhoitotuotteet ja hammastahnat), stressiä, vääränlaista ravintoa, hormonitoimintaa ja liiallista altistumista auringolle. Luin erään lääkärin arvion siitä, että POD:n takana on melko moderni elämänmeno, sillä ensimmäiset havainnot ovat 1950-luvulta.

En käytä nykyään enää luonnonkosmetiikkaa, sillä veikkaan vahvasti niiden olleen syypää ensimmäiseen kohtaukseen. Kulunut syksy oli superkiireinen töiden puolesta, lisäksi ikääntyvät vanhempani ja heidän tempauksensa ovat aiheuttaneet ajoittain kovaa stressiä. Jo useamman kuukauden kestäneen, täysin pieleen menneen keittiöremontin vuoksi en ole voinut laittaa ruokaa itse. Rasvaisilla take awayilla ja eineksillä eläminen näkyy ja tuntuu kehossa ja ihossa, olen varma siitä.

Kohtele ihoa silkkihansikkain

Tehokkain osa POD:n hoitoa on kohdallani ollut ihon hoitaminen mahdollisimman vähän ja mahdollisimman hellävaraisilla tuotteilla. Kun sanon mahdollisimman vähän, tarkoitan, että puhdistan ihon ja kosteutan sen, en muuta. Ei kuorintoja, ei naamioita. Taputtelen ihon kuivaksi pesun jälkeen ja levitän kasvoveden sormin, jotta ihoärsytys olisi minimaalista. Apteekkikosmetiikkabrändien (suosikkini ovat Avène ja La Roche Posay) tuotteet ovat auttaneet rauhoittamaan ja kosteuttamaan ihoa. Kevyemmät koostumukset ovat myös sopineet iholleni paremmin, kuin yleensä talvella käyttämäni täyteläiset voiteet.

Muutamia lempituotteitani:

  • La Roche-Posay Rosaliac AR Intense Serum -seerumi (lievittää punoitusta ja kutinaa todella tehokkaasti)
  • Avène Gentle Milk Cleanser -puhdistusmaito ja Gentle Toner -kasvovesi (täydellinen puhdistuskaksikko oikeastaan mistä tahansa syystä ärtyneelle iholle)

POD:n oireiden nitistäminen vaatii lisäksi kärsivällisyyttä. Oireet tekevät tuloaan pidempään (vaikka saattavatkin räjähtää naamalle yhdessä yössä), joten niiden laantumiseenkin menee aikaa. Viimeksi oireet talttuivat noin kahdessa viikossa, toisella kierroksella näyttäisi menevän pidempään. Oletan, että iho on alttiimpi uudelle kohtaukselle, kun se on kerran jo tapahtunut. Valoa näkyy onneksi jo tunnelin päässä, kunhan pidän järjen kädessä enkä lähde sooloilemaan uusien, kovasti houkuttelevien tuotteiden kanssa… Olen myös yrittänyt meikata ihon normaalia kevyemmin, vaikka kuinka olisi tehnyt mieli levittää punaisen ja kutiavan ihon peitoksi REILUSTI meikkivoidetta ja puoli tuubia peitevoidetta. Mutta, mitä kevyempi meikki, sitä helpompi se on poistaa, mikä on POD-naamalle parempi juttu.

Written by riitta

20.1.2020 klo 10:18

2 vastausta

Subscribe to comments with RSS.

  1. Kuulostaa ikävältä. Toivottavasti et joudu liian usein kärsimään sellaisesta., MInulla taas on ollut pahoja ihottumia silmänymärysvoiteista, ja vieläpä sellaisista jotka ovat kalliita, (muutaman tosi kalliiden merkkien näytteet aiheuttivat oireita).Ovat aiheuttaneet turvotusta, punaista ihoa, kutinaa ja hilseilyä joka on voinut kestää jopa muutaman viikon. Mutta esim. Lidlin halpa silmänympärysvoide ei ole koskaan aiheuttanut minkäänlaisia oireita….

    Tykkää

    Jael

    24.1.2020 at 17:45

    • Kiitos, iho voi jo paljon paremmin, vaikka punoittaakin vielä. Pirullinen tauti kyllä!

      Joskus turhauttaa, kun ei voi yhtään tietää etukäteen, sopiiko joku tuote/brändi omalle iholle. Tulee tehtyä hutiostoksia ja se on toooooosi ärsyttävää.

      Tykkää

      riitta

      26.1.2020 at 13:28


I live for comments!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: