masutoaitemu

【マストアイテム】 Japanese noun : must-have, essential item

Ravintolavinkki Kuopioon: Urban

leave a comment »

Järjestin miehelle ­synttäriyllätysreissun Kuopioon viime viikonloppuna. Yövyimme viikko sitten avatussa Lapland Hotelsissa ja illastimme ravintola Urbanissa.

Urban on lounas- ja tilausravintola, joka kuitenkin järjestää epäsäännöllisen säännöllisesti iltakattauksia, jotka ovat ravintolan omien sanojen mukaan ”sokkotreffejä ruoan kanssa”. Näillä treffeillä nautitaan viiden ruokalajin yllätysmenusta, ja ruoat valmistetaan vain kyseisen kuun menuiltaan teeman tai raaka-ainesesongin mukaan.

Illallisen perusteella suosittelen Urbania lämpimästi: raaka-aineet maistuvat ihan itseltään, mutta vielä paremmilta ja tarjoilu oli huippusujuvaa. Saimme alkupaloiksi kalaa cevichena, väliruoaksi jumalaista orzo-pastaa, pääruoaksi lihaa ja perunaa kolmella tavalla (kuvassa) ja jälkkäriksi ensin juustoannoksen ja sitten vielä makeaa. Seuraamme liittynyt paikallinen ystävämme otti viinipaketin, mutta viinejä ja kuplivia saa tietenkin laseittain.

Aivan Kuopion torin kieppeillä sijaitsevan ravintolan sisustus on rauhallinen, muttei tylsä. Tykästyin etenkin ovensuuta kiertävään maalaukseen.

Täytyy myös antaa huippupisteet sille, että vaikka kyse oli ravintolalle erityisillasta, niin me asiakkaat ja ruoka olimme pääosassa – eikä toisinpäin, niin kuin valitettavan usein nykyään. Palvelu oli sujuvaa ja ystävällistä, viiniä kaatamaan tullut tarjoilija malttoi odottaa puheenvuoroa.

PS: Lapland Hotel oli sekin oikein kiva, sisutus oli ehtaa turisti-Lappia porontaljoineen ja -sarvineen.

PPS: Miten valtavan ihanaa oli kävellä leppeässä kesäillassa, melkein valoisassa hotellille!

Written by riitta

12.6.2019 klo 06:14

I live for comments!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: