Ei se lähde kulumallakaan

Tahattoman pitkäksi venyneen blogitauon aikana mieli on kaivannut useasti oman median ääreen, kirjoittamaan juuri niistä aiheista, jotka innostavat tai pohdituttavat sillä hetkellä.

Ja mitä olen viime aikoina miettinyt?

Muun muassa sitä, miten meditatiivista hidas, mutkia oikomaton ruoanlaitto onkaan! Ei voi tulla kuin priimaa, kun pilkkoo huolellisesti varsisellerin ja porkkanan tasaisen pieniksi kuutioiksi, ja antaa niiden rauhassa kuullottua sipulin ja valkosipulin kanssa keskilämmöllä. Laittaa essun päälle ja asemoi työpöydälle kaiken tarvittavan, jotta voi antaa käsien liikkua mausteiden ja raaka-aineiden välillä rentouttavassa flow’ssa. Elämäntilanteeni on onneksi sellainen, että voin hidastaa tahtia ruoanlaiton ääreen myös arkisin.

Ja sitten olen ajatellut paljon myös sitä, että vähemmillä, mutta paremmilla raaka-aineilla pääsee parhaimman makuiseen lopputulokseen. Ja että kasviksista saa älyttömän hyviä ja mielenkiintoisia ruokia ja lisukkeita, joskus jopa parempia, kuin lihaisa pääruoka.

Viime päivinä lisääntynyt valoisuus, aurinko ja visertävät pikkulinnut kuistimme edustalla olevissa pensaissa ovat nekin panneet pään pyörälle – usein budjetin kannalta kannattamattomin seurauksin. Haaveilen vaaleanharmaista mokkanilkkureista, tummansinisestä kipparitakista ja olkapäitä hipovista paljettikorvakoruista.

Olen myös pähkäillyt paljon blogin ulkoasua, jotain uutta tekee mieleni tännekin! Jos on mielipiteitä tai ideoita, otan niitä ilolla vastaan.

Tästä se taas lähtee.