Soittakaa kuurankukkaa

Seuraa julkinen tunnustus: Minusta on tullut mökki-ihminen.

Eli sellainen, joka vaivihkaa siirtää töitä ja palavereita perjantai-iltapäivästä maanantaihin, jotta mökille pääsee vähän aikaisemmin. Sellainen, joka jo kantaa mielessään ensi kesänä uusia Adirondackeja laiturille kirja kainalossa. Arvaatteko miksi?

Mökillä näkee tähtiä. Siis todella paljon tähtiä, pyörryttävän paljon! Kokonaisia tähtikuvioita, jos osaisi niitä tulkita.

Mökillä on myös aikaa meille kolmelle muskettisoturille. Arki-illat humahtavat aina niin nopeasti ohi, kun on juoksevia asioita hoidettavana, läksyjä ja kouluun liittyviä vanhemman velvollisuuksia, lapsen harrastusta, siihen liittyvää orjatyötä talkootyötä, mokkapaloja ja vanhempainiltoja (on ironista, että lasten eteen ja hyväksi tekemämme asiat usein vievät meidät pois mainittujen lasten luota).

Hiljaisuudessa ja tyyneydessä piilee myös luovuuden voima. Mökillä piirrän ja valokuvaan, suunnittelen mielessäni blogipostauksia ja neuletöitä, löydän parhaat näkökulmat työtehtäviin ja ideoin uusia ruokia. Kotona joutuu pinnistämään, että saa ajatukset suunnattua oikein taustakohun keskellä.

Mökillä on myös ihana puusauna, ihan meren rannalla. Kun istuu ylälauteilla, näkee kaislikon ja aaltoilevan veden. Kiukaan kihinässä, varpaat kuumasta kipristyneinä on hyvä olla.