masutoaitemu

【マストアイテム】 Japanese noun : must-have, essential item

Vuosi 2016 käynnistetty

with 8 comments

Oikein hyvää alkanutta vuotta! Uusi vuosi alkoi ihan oikean talven näköisenä, kun eteläänkin saatiin lunta.  

Elämä on taas tutuissa uomissaan joulun ja uuden vuoden jälkeen, eli koulua, töitä ja harrastuksia, sekoitettuna sopivassa suhteessa mitään tekemättömyyteen. En tehnyt uuden vuoden lupauksia, edellisiäkin Hyviä Aikeita on vielä lunastamatta: lipsun liian usein tuijottamaan kännykkää iltaisin, vaikka tiedän sen vaikuttavan nukahtamiseen, en osaa vieläkään viedä tavaroita paikoilleen käytettyäni niitä enkä vastaa sähköposteihin rivakasti, vaikkei ole mitään syytä pantata vastausta. Yritän siis ensin saada nämä asiat ruotuun, ennen kuin keksin uusia.

Noin muuten olen sitä mieltä, että Ihminen tarvitsee uusia alkuja. Uusia kalentereita, uusia tavoitteita ja suunnitelmia. On hyvä olla mielessä jokin päivämäärä, joka toimii psykologisena kannustimena – olen jaksanut pitää yllä uutta tapaa jo näin ja näin monta päivää. Toki elämäntapojen pysyvä muutos vaatii myös menneisyyden tarkastelua. Pitää ymmärtää, miksi toimii niin kuin toimii, ja mitä muutos vaatii.  Ennen kaikkea pitää osata auttaa itseään onnistumaan: Olisiko liikunta miellyttävämpää kunnon varusteilla? Pitäisikö puolison käydä jonkun aikaa ruokakaupassa, jottei tule asetettua itseään kiusaukseen suklaahyllyllä?

Muutoksesta saa pysyvän, kun tekee sen asteittain ja niin, että siitä on mahdollisimman vaivatonta pitää kiinni.

Tästä se lähtee.

uusia alkuja, masutoaitemu, elämäntaparemontti

Written by riitta

14.1.2016 klo 14:05

8 vastausta

Subscribe to comments with RSS.

  1. Minä aloitin uuden vuoden suhtautumalla herkutteluun uudella tavalla. Sen sijaan, että kieltäisin herkut itseltäni (huonolla menestyksellä), niin totean itselleni, että kyllähän mina voisin, mutta en kuitenkaan halua. Ja ainakin tähän mennessä on toiminut oikeinkin kiitettävästi!

    Liked by 1 henkilö

    Anna

    14.1.2016 at 14:19

    • Kuulostaa toimivalta ajatukselta! Itse sanon itselleni ”älä syö tuota tänään, huomenna voit sitten halutessasi ottaa”.

      Tykkää

      riitta

      14.1.2016 at 14:23

  2. Voihan uuden vuoden lupaukset! En muistanut niitä(kään) ollenkaan. Pitäisiköhän vielä keksiä joku? Herkkulakon aloitin kyllä, mutta se tuli Thaimaan matkan myötä (jotta vihdoin mahtuisin taas lemppari kesävaatteisiin – johan tässä puolitoista vuotta olen kitkutellut raskaus- ja imetysvaatteilla, huoh). Eli se ei niinkään mene uuden vuoden lupausten sarjaan. Eikö uuden vuoden lupausten vähän kuulu olla sellaisia, joista ei kuitenkaan pysty pitämään kiinni, heh 😀

    Tykkää

  3. Mä en luvannut taaskaan mitään, hyi mua. Tai lupasin mä syödä saman verran suklaata kuin edellisenäkin vuonna, ehkä se johtuu siitä, että löysin sen oman balanssin kymmenen vuotta sitten. Tsemppiä. ❤

    Tykkää

    Jonna

    15.1.2016 at 01:11

    • Suklaan määrän pitäminen vakiona on mun mielestä harvinaisen hyvä lupaus! 😉

      Tykkää

      riitta

      15.1.2016 at 10:16

  4. Uuden vuoden lupauksia en tee edelleenkään, mutta paljon uutta on tiedossa tänä vuonna. Vuorotteluvapaa on ihan kohta käsillä ja keväinen vaellus Espanjassa lähestyy niin kovaa vauhtia, että lähes pelottaa. Toivottavasti ehdin vapaan vuoteni aikana käydä monta kertaa Helsingissä missaamassa treffit teidän leidien kanssa 😀 Ei, vaan oikeasti tavata mahtavia blogaaneja!

    Liked by 1 henkilö

    Campasimpukka

    16.1.2016 at 07:45

    • Haha, voidaan tosiaan taas mennä toistemme ohi tyylikkäästi! 😀 Sulla on tosiaan vauhdikas ja mielenkiintoinen vuosi edessä, ja vaellus on varmasti ikimuistettava reissu ja mahtava alku vuodelle.

      Tykkää

      riitta

      18.1.2016 at 08:50


I live for comments!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: