masutoaitemu

【マストアイテム】 Japanese noun : must-have, essential item

Nukutaan hyvin

with 4 comments

masutoaitemu promotion

Jokainen unettomuudesta joskus kärsinyt tietää, miten suuri vaikutus unella on virkeyteen. Huonosti nukutun yön jälkeen ajatus kulkee tahmeasti, koko ajan tekee mieli jotain makeaa, ja päivän oikeastaan vain suorittaa loppuun.

Olen todennut omalla kohdallani toimivaksi säännön olla tihrustamatta puhelinta pari tuntia ennen aiottua nukkumaanmenoaikaa. Puhelimen (ja muiden elektronisten laitteiden) ruudusta säteilevä sinertävä valo kuulemma estää melatoniinin tuotantoa. Melatoniini on hormoni, joka saa ihmisen uneliaaksi. Sen eritys lisääntyy pimeän tullen, ja on huipussaan noin kolmelta yöllä.

Toinen hyvää lepoa edistävä asia on liikunta. Ulkoilmalenkki, venyttely, kuuma suihku ja rasvatut jalat villasukissa – ja putoan suorin vartaloin sänkyyn ja nukahdan ilmalennon aikana.

Yöunien aikana kannattaa hoitaa myös ulkoista habitusta. Kirjoitin aiemmin hyvistä tuotteista, joiden kannattaa antaa vaikuttaa nimenomaan yöllä.

Gantin ensi kevät näyttää kevyen pastelliselta. Kesää kohden värit kirkastuvat suorastaan trooppisiksi. Lakanoita ja tyynyliinoja kannattaa yhdistellä keskenään yhtenäisen setin käyttämisen sijaan. Lopputulos on täten mielenkiintoisempi.

Gant, Gant Home tuotteet, hyvä yöuni, yöllä vaikuttavat kosmetiikkatuotteet, yönaamio, 2016 sisustusväri Gant, Gant Home tuotteet, hyvä yöuni, yöllä vaikuttavat kosmetiikkatuotteet, yönaamio, 2016 sisustusväri Gant, Gant Home tuotteet, hyvä yöuni, yöllä vaikuttavat kosmetiikkatuotteet, yönaamio, 2016 sisustusväri

Kauniista petivaatteista nauttii mielellään myös aamukahvin ajan. Kunhan joku muu keittää kahvin ja tarjoilee sen sänkyyn.

Gant, Gant Home tuotteet, hyvä yöuni, yöllä vaikuttavat kosmetiikkatuotteet, yönaamio, 2016 sisustusväri Gant, Gant Home tuotteet, hyvä yöuni, yöllä vaikuttavat kosmetiikkatuotteet, yönaamio, 2016 sisustusväri

4 vastausta

Subscribe to comments with RSS.

  1. Ihania, iskee tuo Paisley-kuvio. 🙂

    Liked by 1 henkilö

    JonnaH.

    21.11.2015 at 11:02

    • Joo, niin muhunkin. Meillä on mökillä sinistä paisleyä, nuo trooppiset värit kävisivät niiden kanssa ihanasti yksiin.

      Tykkää

      riitta

      21.11.2015 at 11:31

  2. Kauniit kuviot.Alkoi ihan unettaa kun katselin kuvia;D

    Liked by 1 henkilö

    Jael

    22.11.2015 at 20:22

    • Ihana kommentti! 😀 Eipä sillä, kyllä muhkea ja kauniisti pedattu sänky houkuttelee aina.

      Tykkää

      riitta

      23.11.2015 at 09:00


I live for comments!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: