masutoaitemu

【マストアイテム】 Japanese noun : must-have, essential item

Tsukiji Market tai tarina siitä, kuinka en enää ikinä voi syödä sushia

with 31 comments

Kesäinen reissumme Japaniin oli jo kahdeksas laatuaan, mutta aiemmin en ollut saanut aikaiseksi käydä kuuluisalla kalatorilla. Opaskirjojen pelottelut aamuyöllä heräämisestä tekivät näemmä aamu-uniselle tehtävänsä.

The world´s largest wholesale market for fish, Tokyo’s Tsukiji Market is a whirlwind place of fresh fish and seafood, restaurateurs and fishermen. The world famous tuna auction is no longer open for outsiders for safety reasons, but you can still catch some of the atmosphere after 9 am. Tsukiji will be relocated to a bigger, more modern facility by 2016, so if you´re in Tokyo in the near future, don´t miss the opportunity to see it in its current location. And you have to eat sushi, I promise it will be the best you´ve ever tasted!

Ihan aamulypsyn aikaan torilla ei kuitenkaan tarvitse olla, sillä torin ensimmäiset toimintatunnit on suljettu ulkopuolisilta, myös kuuluisa tonnikalojen huutokauppa (ennen sisään on päästetty myös vieraita, mutta nyt tähän on tullut muutos elintarviketurvallisuussyistä).

Tähtäsimme paikalle klo 9, jolloin pahin vilske on ohi, ja torin sisinkin aukeaa tavalliselle kansalle. Oppaissa kehotetaan olemaan varovainen alueella liikkuessa, ja tähän voin yhtyä täysin: kalamyyjät ja ostajat liikkuvat vinhaa vauhtia trukeillaan sulavasti vuosien tuomalla kokemuksella, mutta kulkureitteihin vihkiytymätön uhkaa jäädä pahasti jalkoihin. Täytyy myös muistaa kunnioittaa sitä, että turistille huippumielenkiintoinen nähtävyys ja kuvauskohde on jonkun työpaikka.

tsukiji

tsukiji3

tsukiji1

Kaloja ja mereneläviä piisasi, tässä niistä pieni osa:

tsukiji_kalat tsukiji_karkuun tsukiji_lonkero tsukiji_mustekala

Tokion ytimessä sijaitsevan kalatorin historia ulottuu peräti 1500-luvulle, mutta nyt se ollaan siirtämässä (vuonna 2016) kauemmaksi moderneihin tiloihin. Uusien tilojen sanotaan olevan paremmat kylmäketjun säilyttämisen kannalta – epäilen vahvasti Eviran virkaintoisten lonkeroiden ulottuneen Japaniin saakka… Sinänsä en tätä ihmettele: Alue on pieni, ja pitää sisällään maailman suurimman kalan tukkukaupan. Pittoreskin markkinapaikan muutto kliinisiin tiloihin vaikuttanee myös siihen, ettei kalatori jatkossa ole suosittu nähtävyys. Sisällyttäkää siis Tsukiji ohjelmaanne, jos lähivuosina olette matkaamassa Tokioon.

Tsukijissa pitää tietenkin syödä sushia, tämän tuoreemmaksi se ei enää voi tulla. Torin välittömässä yhteydessä on useampikin paikka, joista jokainen tarjoaa pyyntituoretta kalaa. Täytyy sanoa, että parempaa sushia en ole eläissäni maistanut! Kala suli suuhun, ja eri lajien makuvivahteet tulivat esiin. Veikkaan, ettei yhtä laadukasta lajitelmaa tule ihan heti vastaan missään muualla.

tsukiji2

Suosikkini oli ehkä lähes neonkeltaisen mädin koristelemat california rollsit:

tsukiji_sushi1 tsukiji_sushi2

31 vastausta

Subscribe to comments with RSS.

  1. Varmasti mielenkiintoinen paikka (onko noilla yksillä kaloilla silmä pään päällä?!) ja herkullista sushia! Ja hauska tuo voitonmerkkiä näyttävä lippismies😀

    Tykkää

    Pandice

    15.9.2014 at 09:07

    • Kyllä, joka aistille riitti näkemistä ja kokemista! Vähän oli sellainen ällikällä lyöty olo.

      Taitaa muuten olla squideja nuo, joilla silmät on ”väärässä” paikassa.😉

      Tykkää

      riitta

      15.9.2014 at 09:12

      • Neljännessä kuvassa alhaalta päin?

        Tykkää

        Pandice

        15.9.2014 at 09:17

      • Joo, just ne! Jos katsot tarkkaan, niin lonkerot alkaa silmien alta. Pitkä puikulaosa on kroppa.

        Tykkää

        riitta

        15.9.2014 at 09:20

  2. Aah, totta!😀

    Liked by 1 henkilö

    Pandice

    15.9.2014 at 09:22

  3. Vau ja nam!

    Tykkää

    luimupupu

    15.9.2014 at 09:30

    • Yup, vesi herahti kielelle kuvia käsitellessä…😀 Suussasulavaa, ei voi muuta sanoa.

      Tykkää

      riitta

      15.9.2014 at 09:31

  4. Vau! Herättää pientä kateutta, ja matkakuumetta..

    Liked by 1 henkilö

    jokihaka

    15.9.2014 at 09:40

    • Tuolla kyllä saa foodie helposti ajan kulumaan, kun kiertää kummastelemassa tarjontaa. Ja nyt kannattaa mennä, niin pääsee vielä näkemään ”sen aidon ja alkuperäisen” Tsukijin.😉

      Tykkää

      riitta

      15.9.2014 at 09:45

  5. Vau,olette tosi kokeneita Japanin matkailioita! Tuo kalatori on kyllä jokaisen kalafanin unelma,voi kun tuonne pääsisi!

    Tykkää

    Jael

    15.9.2014 at 12:01

  6. P.S. noita 4.kuvan mustiksia on täälläkin,Välimeressä siis,ja talvisin usein ostan sellaisia.Lämpimänä aikana jätän ne väliin.

    Liked by 1 henkilö

    Jael

    15.9.2014 at 12:02

    • Himpura, meiltä ei saa edes pakasteena, hmph… *tilittää katkerana*

      Kalatori oli pitkällinen haave, joka vihdoin toteutui. Joka reissulla sitä suunnittelin, mutta aina tuli mukamas jotain muuta eteen. Varsinkin nyt, kun sitä ollaan siirtämässä uuteen paikkaan, olen supertyytyväinen, että sain nähdä alkuperäisen paikan.

      Tykkää

      riitta

      15.9.2014 at 13:36

  7. oooooh, mikä hillitön mustekalakateus iskikään😦 tahtooooooooooooooooooo!

    Tykkää

    • Mustekalakateus on kavala tauti, kieriskelen itsekin sen parissa juuri nyt…😀

      Tykkää

      riitta

      15.9.2014 at 13:36

  8. Sushi, vielä kun joku päivä oppisi syömään. Kova on ollut yritys jo viimeiset 15 vuotta, mutta niitä harvoja ruokia, jotka ei uppoa.😀 Pitäisi varmaan päästä maistamaan jotain noin tuoretta, niin mieli ehkä muuttuisi.😉

    Tykkää

    JonnaH.

    15.9.2014 at 15:56

    • Sushi kieltämättä jakaa mielipiteitä, harva suhtautuu välinpitämättömästi. Itse ylläriåylläri rakastan…😉

      Tykkää

      riitta

      16.9.2014 at 20:36

  9. Eipä tässä voi kuin kateellisena ihastella tuota valikoimaa, vähän eri meininki kuin lähimarketin pussilohi-osastolla…

    Tykkää

    Rommirusina

    15.9.2014 at 16:16

    • Haha, loistavasti sanottu, ei tosiaan voi puhua samana päivänä pakastekalan kanssa!😀

      Tykkää

      riitta

      16.9.2014 at 20:37

  10. Oi oi oiiii! Japaniin ja kalatorille on kyllä pakko päästä!

    Tykkää

    Hanna

    15.9.2014 at 19:19

  11. Mitenhän saisi itsensä Tokioon ennen tuota muuttoa. Jo pelkästään kalojen värit ovat tosi raikkaita. Onneksi olen oppinut pitämään sushista… Enää puuttuu se lentolippu

    Tykkää

    • Huspois matkatoimistoon siitä! Uusi vuosi Japanissa…? Kirsikkapuiden kukinta-aikaan…?😀

      Tykkää

      riitta

      16.9.2014 at 20:38

  12. Vielä pitää vähän lisää japania opiskella, mutta kohta jo uskallan lähteä reissuun🙂 Kalatorin siirtyminen antaa motivaatiota matkustukseen pikapuoliin eli parin vuoden sisään.

    Tykkää

    Kotiharmi

    16.9.2014 at 16:03

    • Ooh, sä siis osaat kieltäkin, kade! Olen opetellut ”ne pakolliset fraasit”, mutta olisi aivan mahtavaa osata edes pikkuriikkisen enemmän. Ihan vaikka, että ymmärtäisi telkkariohjelmista ja sanomalehdistä noin suunnilleen, mistä puhutaan.

      Tykkää

      riitta

      16.9.2014 at 20:39

      • En rohkenisi sanoa, että osaan🙂 Osasin jotain keväällä, mutta niinpä vain kesähelle poltti japanin sanat ja tavumerkit päästä pim pom pois. Nyt vaan kertaamaan ja jatkokurssille heti kun se järjestetään.

        Liked by 1 henkilö

        Kotiharmi

        17.9.2014 at 20:38

      • Ei ole helppo kieli, ei. Ja kieliä kun pitäisi päästä käyttämään, että jäisi päähän paremmin – näin ainakin minulla. Japanin opettelu on kyllä käynyt mielessä monen monta vuotta, samoin kuin kulttuuri- ja historiaopinnot yliopistolla. Näin syksyisin tekee aina mieli kouluun, hassua.😀

        Tykkää

        riitta

        18.9.2014 at 07:35

  13. Kerran vaan olen ollut Tokiossa ja silloinkin niin hektisellä työmatkalla, että hyvä kun kerkesi muuta nähdä kuin hotellin, metron ja työtilat. Toisaalta niissäkin oli elämystä kerrakseen.
    Vielä, kun elämässä sinne pääsisi ihan lomalle (haavena on yhdistää Kyoto samaan syssyyn) ja jos kahden vuoden sisään niin ehdottomasti kalatorille🙂 Näyttävät herkullisilta nuo maailman tuoreimmat sushit!

    Tykkää

    Sofia

    16.9.2014 at 20:10

    • Kioto on ihana, ihana, ihana paikka, sinne haluan itsekin uudestaan pidemmäksi aikaa. Tokio on vaan vienyt sydämen niin, että sinne tulee varattua hotelli autopilotilla, vaikka muitakin mielettömiä paikkoja on Japanissa. Itse haluan seuraavaksi Hokkaidoon – siellä on kuulemma lumiapinoita ja kuumia lähteitä.😀

      Tykkää

      riitta

      16.9.2014 at 20:42

  14. Voi apua kun tulee ihan sushin maku suuhun. Olisinpa Tokiossa ja edessäni kalatorin sushilautanen.🙂 Ei voi edes sanoin kuvailla miten hyvää sushi siellä oli. Suomessa joitain sushikaloja syödessäni luulin, etten pidä niistä. Vasta Tokiossa tajusin, että ne on todella hyviä jos ne on tuoreita.

    Liked by 1 henkilö

    Teija

    17.9.2014 at 07:31

    • Huokaus, on tosiaan ihan eri sfääreissä nuo Tokion sushit, olen aivan samaa mieltä! Itse hämmästyin eniten sitä, miten isoja makueroja kalojen välillä oli, eivät vain maistuneet ”kalalta”.😀

      Tykkää

      riitta

      17.9.2014 at 07:52

  15. […] buy ice cream or vanilla pastries (pictured) instead from the street. Remember to also check out this post if you´re a sushi […]

    Tykkää


I live for comments!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: