masutoaitemu

【マストアイテム】 Japanese noun : must-have, essential item

Nuoren foodien kasvatusopas

with 26 comments

Mondossa oli taannoin hyvä artikkeli lasten viemisestä ravintoloihin ja vinkkejä siihen, miten se onnistuu. Allekirjoitan joka sanan, ja sain jutusta kimmokkeen kirjoittaa omista kokemuksistamme nuoren foodien kasvattamisesta.

keittokirjat

Toivon, että pikkuinen haluaa joku päivä lukea näitä.

Minulle oli päivänselvää, että souschefin tulo perheeseen ei saa tuomita meitä 15 vuodeksi nauravien nakkien uhriksi. Päinvastoin: Mitä nuorempana lapsen totuttaa hyvään ruokaan ja ravintolassa ruokailuun, sen miellyttävämpää kaikille.

Suorastaan inhoan paikkoja, joissa lapsille on varattu oma puuhanurkka, jossa pahimmassa tapauksessa pyörii vielä piirrettyjä. Miten ihmeessä lapsi voi oppia istumaan rauhassa aloillaan hyvästä ruoasta ja seurasta nauttien, jos ruokailuun liittymättömiä virikkeitä tungetaan kurkusta alas? Ja jos lapsi ajetaan pois aikuisten seurasta näiden virikkeiden pariin? Meillä Jr saa ottaa ravintolaan mukaan kirjan tai sarjakuvia, mutta istuu niiden kanssa meidän luonamme samassa pöydässä. Ja toki yritämme virittää keskustelua niin, että lapsikin voi siihen osallistua. Toki, aivan pienen ihmisen kanssa ei ole mahdollista syödä lyhyenkään kaavan mukaan ilman paria hepulikohtausta, se on selvää. Tähän samaan hengenvetoon esitän toiveen ravintoloitsijoille: Tehkää toki lapsille omat ruokalistat, mutta voisiko niihin saada matalamman kynnyksen versioita aikuisten annoksista?

Ravintolakäyttäytymistä tärkeämpää on tietenkin se, mitä kotona tapahtuu ruokapöydässä. Pikkukundi joutuu maistamaan kaikenlaista, jopa sellaista, minkä tiedän etukäteen olevan aikamoinen haaste lapsen suulle. Kaikesta ei tosiaankaan tarvitse pitää, mutta millekään ei saa yökkäillä eikä irvistellä.

Ja totta kai vanhempien esimerkillä ja kiinnostuksen kohteilla on suuri merkitys. Meillä puhutaan paljon ruoasta, ja poika on oppinut miehen ja minun tavoille, hän osaa jo etsiä eri makuvivahteita ruoasta. Olen häpeilemättömän iloinen siitä, että pikkukundista on kasvanut miellyttävä kanssaruokailija, jonka lempiravintola Helsingissä on Lehtovaara, ja jonka yksi suosikkiannoksista on Kynsilaukan valkosipulikeitto. Äiti on silti kuulemma maailman paras kokki.

Rohkenen antaa muutaman neuvon pienten lasten vanhemmille:

  • Kaiken a ja o: Uskalla mennä ravintolaan pienenkin lapsen kanssa. Muistan kyllä, miten aluksi poskia kuumotti, kun Jr päätti, että nyt muuten riitti ja täällä on tyyyyyyyyylsää-konsertti alkoi. Kerran se vaan kirpaisee, seuraavalla kerralla menee jo leppoisammin.
  • Katso ravintolan ruokalista etukäteen esimerkiksi netistä. Mieti, mikä voisit suositella lapselle, mutta anna lapsen päättää itse – tai ainakin kuvitella päättävänsä itse, hienovarainen ohjailu oikeaan valintaan on sallittua (Lähde: Parenting by Macchiavelli).
  • Käy ruokalista lapsen kanssa läpi, ja kerro, että pelottavalta kuulostava chateaubriand on oikeasti hyvä pihvi, ja että soupe au champignons on pehmeä ja miedonmakuinen keitto, ei sen kummempaa.
  • Maistata lapsella systemaattisesti kotona uusia juttuja, pieniä määriä kerrallaan. Oudot maut ja rakenteet tulevat tutuiksi, ja onnistumisen tunne rohkaisee seuraavaan askeleeseen.
  • Ota iso käsilaukku mukaan, ja sinne virikkeitä. Kirjat ovat hyvä, samoin kuin kännykkäpelit. Vaikkei ole salonkikelpoista lahdata vihreitä possuja illallispöydässä, säästät kaikkien ravintolassa olevien hermoja ja saat lapsen rauhoittumaan.
  • Muista kehua reippaasta maistelusta ja hyvästä käytöksestä! Kaikki ovat persoja henkiselle silittelylle, myös lapset.
  • Lopuksi kaikkien hokema ohje, joka toimii. Anna lapsen touhuta mukana keittiössä. Keittiövaa’alla mittaaminen, raaka-aineiden pilkkominen ja yleiskoneen käyttäminen ovat ainakin meillä supermielenkiintoisia hommia.

Written by riitta

18.10.2013 klo 11:22

26 vastausta

Subscribe to comments with RSS.

  1. Ihan pikkuisen asian vierestä, onko tuossa Julia Childin kirjan kannessa tosiaan noita ”punaviinitahroja”? Olen luullut sotanneeni omani😀 Pari muuta kirjaa olen ainakin ihan varmasti sutannut…

    Ei meilläkään ole nauravien nakkien paikoissa käyty, ei tosin paljon muissakaan pikkulapsiaikoihin, mutta kotona nuo ressukat ovat joutuneet maistamaan vaikka mitä. Tässä yks päivä tekstailin nuoremman kanssa kotiintuloajasta, hän kysyi mitä on ruokana. Vastasin, että siankorvia. Meni täydestä. Ei meillä kuitenkaan ollut.

    Tykkää

    Campasimpukka

    18.10.2013 at 11:35

    • Piti ihan käydä tarkistamassa kirja, kyllä tahrat ovat tällä kertaa painotalon syytä. Tosin olisivat vallan mainiosti voineet syntyä täälläkin ihan omasta takaa, ei sillä…

      Hih, joku päivä sun on pakko laittaa niitä korvia! Mä taas vastaan aina ”mustekalasoppaa”. Ja ajattelin kyllä testata äijien makuhermoja mustekalarisotolla joku päivä.

      Tykkää

      riitta

      18.10.2013 at 11:40

      • Hear hear! Hyvä artikkeli.

        Possunkorvia en ole vielä syönyt, mutta kohta sekin aika koittaa kun olen mennossa oppimaan feijoadan tekoa. Hirvittää…. Äidin koira syö possunkorvia…

        Tykkää

        Ulla

        18.10.2013 at 14:13

      • Raportoithan sitten feijoadan salat blogissasi?

        Tykkää

        riitta

        18.10.2013 at 15:29

  2. Hyvä juttu vaikken minä lasten kasvattamisesta herkkusuiksikaan oikeasti mitään tiedä… kunhan olen katsellut sekä hienosti sekä kotona että ravintolassa ruokailevia lapsia ja sitten niitä päinvastaisia tapauksia. Ranskassa on edellisiä aika paljon, johtunee siitä, että iso osa lapsista syö aikuisten kanssa ja samaa ruokaa jo pienestä pitäen, napostelua ei juurikaan harrasteta ja ruoasta jutellaan paljon.
    Meitä ilahdutti viikko sitten kovasti kun 13 kuukauden ikäinen vieraamme söi innolla haukipullia ja mustikkapiirakkaa omien eväidensä lisäksi.

    Tykkää

    luimupupu

    18.10.2013 at 12:54

    • Wau, ilahduttavan laaja paletti pikkuisella!

      Kotoahan se kaikki lähtee, ja sieltä saadusta mallista. Eikä tosiaankaan tarvitse olla Michelin-tasoa, peruskotiruoka ja sen arvostus riittää.

      Tykkää

      riitta

      18.10.2013 at 13:01

  3. Loistavaa!
    Luin juuri sen kirjan ”Miksi ranskalaiset lapset syövät ihan kaikkea?” ja se oli täyttä asiaa, samoin kuin nuo sinun ohjeesi pienten lasten vanhemmille. Laitoin kirjan kiertoon seuraavalla sukupolvelle, joka onneksi luonnostaan on noudattanut näitä ohjeita omien pikkuistensa kanssa. Heille mikään ruoka ei ole ”yäk, pahaa”, vaikka joskus sanovatkin etteivät pidä jostain. Ainakin yksi sukupolvi on tässä maassa jo pilattu nauravilla nakeilla. Jos kaikki leikkinurkat ja nauravat nakit heivattaisiin hemmettiin ”perhe”ravintoloista, niin seuraava sukupolvi ehkä osaisi taas jo käyttäytyä ja syödä oikeaa ruokaa?🙂

    Tykkää

    Tuplaespresso

    18.10.2013 at 15:44

    • Nauravien nakkien ja puuhanurkkien kieltäminen kuulostaa erinomaiselta suunnitelmalta!!! Täytyykin hakea kirjastosta tuo kirja, olen kuullut siitä pelkkää hyvää.

      Tykkää

      riitta

      19.10.2013 at 11:29

  4. Hear, hear. Todistettavasti olet elänyt kuten opetat ja lopputulos on aika vakuuttava. Kovan luokan foodie on siellä kasvamassa.

    Tykkää

    Jonna

    18.10.2013 at 19:38

    • Salainen haaveeni on tehdä siitä seuraava Heston Blumenthal. Sitten voin hymyillä vaatimattomasti kulisseissa, kun se kehuu haastatteluissa, kuinka _minä_ inspiroin häntä…😀

      Tykkää

      riitta

      19.10.2013 at 11:31

      • Miten niin salainen – tuo on ollut niin ilmeistä. Mutta ei haittaa pääasia, että muistaa välillä vanhaa Jonna-tätiä hyvillä herkuilla.

        Tykkää

        Jonna

        21.10.2013 at 19:57

      • Äidille ja äidin kavereille pitää olla aina pöytä odottamassa, se on selvä!

        Tykkää

        riitta

        22.10.2013 at 14:14

  5. Tuo äidin mukana kulkeva puuhakassi (värityskirja/tehtäväkirja suosikkeina) on ollut myös meidän perheen pelastus ravintoloissa, aikoinaan😉

    Tykkää

    • Jeps, muuten ei oltaisi pärjätty täälläkään. Pienen ihmisen kärsivällisyys on välillä ameeban luokkaa, ei millään malttaisi olla aloillaan.

      Tykkää

      riitta

      19.10.2013 at 11:32

  6. Noista kirjoista mulla ei taida olla yhtäkään….Kivat ohjeet:) Täällä etelän puolella on luonnollista ottaa ihan pienetkin lapset mukaan ravintolaan .
    Vanhempani veivät meidät sisarukset aina joskus ihan pienestä pitäen ravintoloihin ja meille teroitettiin tarkasti miten käyttäytyä…Mä luulen että ihan sen ansiosta onkin syttynyt kiinnostus ruokaan.

    Tykkää

    Jael

    20.10.2013 at 13:57

    • Vanhempien esimerkki vaikuttaa paljon, ei siitä mihinkään pääse.🙂 Ei lapsi muuten opi, mitä ravintolassa tapahtuu, ja miten hauskaa se voi olla!

      Tykkää

      riitta

      21.10.2013 at 08:34

  7. Hyviä vinkkejä.🙂

    Tykkää

    Siiri

    20.10.2013 at 15:14

  8. Onko hyvä tuo Robuchon?

    Tykkää

    Ankerias Vipunen

    21.10.2013 at 18:04

  9. Kiva kirjoitus! Minä sivusin samaa aihetta ihan blogini alkuaikoina ja hyvin samanlaisia aatoksia minulla on edelleenkin. Nyt vein esikoisen reilu vuosi ravintolaan syömään ensimmäisen kouluvuoden päätteeksi Ravintola Lasipalatsiin. Silloin hovimestari sanoi meidät nähdessään melkein anteeksipyydellen että heillä ei ole erillistä lastenlistaa. Vastasin siihen vaan iloisesti että se on juuri se syy miksi tulimme tänne syömään😀

    Vaikka haluaisinkin että lapset söisivät kaikkea, niin kaikkiruokaisia he sentään eivät ole kuin minä, minusta lapsenakaan mikään ruoka ei ollut pahaa. Kummallakin on omat luontaiset mieltymyksensä, esikoinen ei esim. pidä kermasta tai mistään kovin rasvaisesta, kun taas kuopus syö voita sellaisenaan jos silmä välttää, ja smetanaa suoraan purkista. Toisaalta, kasvupyrähdyksen ollessa voimakkaana ihan mikä tahansa ruoka menee, silloin maistuu myös sellainen ruoka joka ei normaalisti meinaa maistua. Esikoisella on selvästi samanlainen tarkka haju- ja makuaisti kuin minullakin, kuopuksesta ei vielä tiedä varmaksi. Sen huomasi ainakin noista kahdesta, että 1-vuotiaana he söivät ihan kaikkea chilistä lähtien, sitten makumaailma pikkuhiljaa kapeni niin, että n. 2-3-vuotiaana mikään ei maistunut, 4-vuotiaana lempiruokaa oli makaroni ja spagetti ja siitä taas makumaailma alkoi kasvaa uudestaan. Tällä hetkellä täälläkin eletään sitä vaihetta, että äidin tekemä ruoka on maailman parasta🙂

    Tykkää

    sauvajyvänen

    21.10.2013 at 19:11

    • Ai että, ihana kommentti sinulta Lasipalatsissa!🙂 (Ja miten raivostuttavaa, että tarjoilja kokee tarpeelliseksi pahoitella asiaa, murr…)

      Tuo on ihan totta, että lapsen syöminen menee sykleissä, ja varmaan joka tenavalla on se ”makaronilaatikkovaihe” jossain välissä.

      Vilahdan lukemaan kirjoituksesi!

      Tykkää

      riitta

      21.10.2013 at 19:31

  10. Mun esikoiseni on aina jyrkästi kieltäytynyt menemästä hampurilaisravintoloihin, mikä on aiheuttanut kummastusta joissain muissa perheissä, että mitä se sitten syö. No, toivelistalla milloin misokeitto mummin poimimien torvisienien kera, milloin itse savustettu nieriä. Miten voikin olla, että vain vuotta nuorempi kuopus söisi vallan tyytyväisenä nugetteja (jos niitä joskus kotona tarjoiltaisiin🙂.

    Tykkää

    Hanna Immonen

    22.10.2013 at 08:07

    • Huokaus, niin, mitäköhän se sitten syö…😀 Savustettu nieriä kuulostaa jo erinomaisen edistyneeltä makuhermolta, hieno homma! Äidille myös pisteet nappiin menneestä kasvatuksesta.🙂

      Tykkää

      riitta

      22.10.2013 at 14:17

  11. Allekirjoitan kaikki nuo seikat.
    Meillä ravintolakäyntejä on helpottanut myös huolellinen valmistauminen ennen ravintolaan menoa. Samana päivänä syödään lasten suosikkiruokia, mielellään sellaisia, jotka pitävät pitkään nälkää ja ulkoillaan tai liikutaan riittävästi. Vaikka nyt tietää ravintolassakäymisen sujuvan omien muksujen kanssa, en edelleenkään uskaltaisi lähteä ravintolaan liian nälkäisten lasten kanssa.

    Arkitavoista pidän tärkeänä maistamisen lisäksi myösi sitä, että pöydän ääressä istutaan koko ruokailun ajan. Sekin on helpottanut noita ravintolassakäyntejä, kun lapset eivät ole tottuneet säntäilemään edes takaisin. Kavereista olen huomannut, että tuokaan tapa ei taida olla itsestäänselvyys kaikissa perheissä. -MK

    Tykkää

    -MK

    23.10.2013 at 10:21

    • Joo, pöydässä istutaan ja jutellaan nätisti, pidän tuosta kiinni kotonakin.

      Ennakkovarautuminen tulevaan on myös hyvä vinkki, nälkäisen lapsen kanssa on horroria yrittää tehdä yhtään mitään, olen samaa mieltä.

      Tykkää

      riitta

      23.10.2013 at 11:45


I live for comments!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: