masutoaitemu

【マストアイテム】 Japanese noun : must-have, essential item

Gloria High Fashion Show

with 4 comments

Pääsin ystäväni siivellä muutama viikko sitten Glorian muotinäytökseen. Näytös oli osa Helsinki Fashion Weekendiä, jonka järjestivät Me Naiset, Cosmopolitan ja Gloria.

GHFS2

Omaa muotiviikkoa Helsingillähän ei vielä ole, mutta kenties viikonloppu on alkusoittoa sellaiselle? Esimerkiksi Tukholmalla ja Oslolla jo on, muodin suurkaupungeista Pariisista (jossa muuten on juuri meneillään muotiviikot) ja Lontoosta puhumattakaan.

Näytöksessä nähtiin Suomen tämän hetken kovimmat mallit samalla lavalla, puhun tietysti Suvi Koposesta ja Kirsi Pyrhösestä. Heidän lisäkseen miesmallien joukossa oli Suvin tuore aviomies Tyler Riggs. Pariskunta Riggs päätti näytöksen, ja ilahdutti yleisöä vielä suukolla.

Lavalla nähtiin mm. Tommy Hilfigeriä, Marimekkoa, Ril’siä, Marja Kurkea, Tara Jarmonia ja Ajattaren valikoimaa.

Näytöksen jälkeen oli aikaa jututtaa uusia ja vanhoja tuttavuuksia. Oli älyttömän mielenkiintoista katsella ulkoiselta habitukseltaan niin kahtiajakautunutta porukkaa. Osa juhli hillitysti pikkumustissa ja osa Mikki Hiiri -korvissa, näin kärjistetysti. Pääsin niin mukavan Nina’s-putiikin Nina Kurkisen (miten kukaan voi olla niin siro!) kuin pulppuavan stylistin Minttu Vesalan kanssa juttusille. Ja tietenkin tuijotin suu auki malleja, bongasin ainakin Kirsin ja Suomen Huippumalli haussa –ohjelmasta tutun Anin. Tunsin itseni kovin lyhyeksi.

Ilta oli ihana, nautin näytöksestä ja tunnelmasta täysillä! Parannusehdotukseni mahdollisisa tulevia näytöksiä on se, että lavan yläpuolelle tai sivuun pitää saada jättikokoinen näyttö. Sillä voisi nimittäin näyttää lähikuvia yksityiskohdista. Nyt esimerkiksi korut jäivät ainakin meiltä takarivissä istuneilta näkemättä. Samoin meikeistä, kampauksista ja asusteista olisi ollut mukava saada tarkempi tuntuma.

ENGLISH SUMMARY:

These pictures are from Helsinki’s Fashion Weekend Show, organised a couple of weeks ago. As of now, Finland doesn’t have its own Fashion Week – fingers crossed this is the kick-start we need!

The show was beautiful, as was the after-party. Mingled with some of the models, have not felt shorter in my life…

GHFS9 GHFS8 GHFS7 GHFS6 GHFS5 GHFS4 GHFS1 GHFS3

4 vastausta

Subscribe to comments with RSS.

  1. Oi, tuo oranssi mekko ❤ Ihana kuosi, tulee ihan kimonokankaat mieleen 🙂

    Tykkää

    Tuulia

    27.9.2013 at 20:47

  2. Ihana tuo kamelinvärinen pitkä takki. Leikkaus on myös upea!

    Tykkää

    JonnaH.

    27.9.2013 at 23:45

    • Todella, kiinnitti huomion heti. Tuollainen takki olisi ajaton ja kävisi myös hameiden ja mekkojen kanssa talvellakin.

      Tykkää

      riitta

      28.9.2013 at 12:07


I live for comments!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: