masutoaitemu

【マストアイテム】 Japanese noun : must-have, essential item

Ikä ei tule yksin

with 4 comments

I think your whole life shows in your face and you should be proud of that. – Lauren Bacall

Sain testiin uuden NIVEA Cellular Anti-Age -ihonhoitosarjan tuotteet, joiden sanotaan stimuloivan ikääntyvien ihosolujen toimintaa. En ole aiemmin käyttänyt Nivealta kuin vartalonhoitotuotteita, joten olin utelias kokeilemaan kasvoille tarkoitettuja tuotteita. Tässä testituloksia noin kuukauden käytön jälkeen.

Minulle (37-vuotiaalle) ei ole vielä ryppyjä ilmaantunut, muutama hassu yrittää puskea silmäkulmiin – vaikken naurunryppyjä suostu varsinaisiksi rypyiksi haukkumaan. Toisaalta, ennaltaehkäisevä hoito on aloitettava ennen juonteiden ilmestymistä. Vähän niin kuin nestehukka: Älä juo vasta sitten, kun olet nääntymässä janoon, vaan reilusti ennen.

Ikääntyminen näkyy kasvoissani ennen kaikkia ihon toiminnan hidastumisena. Tyynyn jättämät painaumat pullistuvat hitaammin pois ja finnien jättämien arpien paraneminen kestää kauemmin. Eli ihoni alkaa olla jo avun tarpeessa.

magnolia2

Mihin tuotteiden teho perustuu?

Sarjan vaikuttavat ainesosat ovat magnoliauute, hyaluronihappo ja kreatiini. Magnoliauutteella on voimakas antioksidanttinen vaikutus, eli se suojaa ihoa ulkopuolisilta stressitekijöiltä (mm. sää, saasteet). Hyaluronihappoa syntyy, hurjasta nimestään huolimatta ihmiskehossa luontaisesti. Sitä käytetään kosmetiikassa siksi, että se kykenee sitomaan itseensä isoja määriä kosteutta. Kreatiini puolestaan kuljettaa energiaa kehon kaikkiin soluihin, ja tehostaa siten myös ikääntyvän ihon toimintaa.

Sarjaan kuuluu päivä- ja yövoide, silmänympärysvoide ja seerumi.

magnolia1

Yövoide kiri suosikiksi

Pidin kovasti kaikista tuotteista, mutta, hieman yllättäen, yövoide nousi ylitse muiden. Aluksi epäilin voiteen keveyttä – riittäisikö se pintakuivalle iholleni – mutta käyttö osoitti voiteen toimivan äärimmäisen hyvin. Iho tuntui aamuisin pehmeältä, kirkkaammalta eikä niin nuupahtaneelta.

Päivävoide kosteutti, ja toimi erinomaisesti meikin alla, eli se imeytyi hyvin ja tasoitti tietä meikkipohjalle. Suojakerroin 15.

Seerumien teho perustuu siihen, että niissä on korkeammat pitoisuudet vaikuttavaa ainesosaa. Niitä kannattaa kokeilla vaikka kuuriluontoisesti, ihon tarpeiden tai ongelmien mukaan. Näin syksyllä ottaisin käyttöön ihoa kirkastavan seerumin, ja talvella kosteuttavan.  Nivean seerumi on mukavan kevyt, imeytyy nopeasti ja tekee ihon pinnasta välittömästi nätimmän näköisen.

Kaikkien tuotteiden suositushinta on 15,95 euroa.

4 vastausta

Subscribe to comments with RSS.

  1. Juu, on huomattu, että ikä ei tule yksin. Yövoide kuulostaa hyvältä, ehkä pitää jossakin vaiheessa kokeilla.

    Tykkää

    Nina

    9.9.2013 at 10:53

    • Huokaus, tänäkin aamuna piti läiskiä naamalle erityisen pitkään kylmää vettä, että sai kaivettua silmät esille…😀

      Tykkää

      riitta

      9.9.2013 at 11:56

  2. Minusta näissä on kivaa hinnoittelu: kaikki saman hintaisia. Moiseen törmää erittäin harvoin, mutta moni nainen varmasti kiittää.🙂

    Tykkää

    JonnaH.

    18.9.2013 at 18:22

    • Hyvä pointti! Yleensähän tosiaan viimeistään seerumit ovat muita sarjan tuotteita kalleimpia, mutta ei tällä kertaa.🙂 Seerumi onkin myös hinta-laatusuhteensa ansiosta erinomainen tuote.

      Tykkää

      riitta

      18.9.2013 at 20:30


I live for comments!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: