Smells like midlife crisis

Ennen kuin luet jutun, klikkaa video taustalle soimaan.

1990-luku pyrkii sitkeästi esiin, vaikka me tukkimiehen flanellipaidat ja ruskeat huulipunat jo kertaalleen läpikäyneet koetamme tunkea sitä takaisin arkistokaappiin.

Picture this. Helsinki. 1994. Teinidisco Trocaderon jono perjantai-iltana. Kukalliset leveälahkeiset housut, mokkanahkainen napaan saakka ulottuva liivi, samettipannassa killuva koru kaulakuopan kohdalla ja liian vaalea meikkipuuteri. Ai että olin mielestäni tyylikäs, ja sitä paitsi ihan samannäköinen, kuin Ace of Basen tumma laulajatar!

Tai toinen vaihtoehto, jos ensimmäinen ei vielä kirvoittanut naurunkyyneliä: violetin sävyinen flanellipaita miesten osastolta, rikkinäiset farkut ja teräväkärkiset buutsit. Hiukset auki keskipääjakauksella, askel vetämätön ja ryhti ehtaa grungea.

Mutta. Kun katsoo nykymenoa, jossa joka toisella on hiuspidennykset, ripsien pidennykset, valkaistut hampaat, neliönmuotoiset akryylikynnet (aito ranskalainen manikyyri tehdään omiin kynsiin kerroksella vaaleanpunaista läpikuultavaa lakkaa ja pyörittelemällä valkoista kynää kynnen alla, ei suinkaan ronskilla vedolla korjauslakkaa) ja kenties ylimääräisiä osia rintakehän sisällä, niin 1990-luvun luonnollisuus näyttää superraikkaalta. Kulmakarvat olivat tuuheat, meikkien värisävyt maanläheisiä ja juhliin sai mennä maihareissa.

Esikeski-ikäisenä annan itselleni luvan sanoa tämän kerran: ennen oli vähän paremmin. Tai ainakin asenne oli rennompi. Kaiken ei tarvinnut olla täydellistä, eikä kaikkea lähdetty korjaamaan muovisin keinoin. Hollywood-tähtienkin kasvoilla saattoi näkyä finni (OH, LE GASP!) tai nenässä notko, eikä heidän palkkalistoillaan taatusti tuolloin ollut leegiota stylistejä… Ihan omat vaatteet piti ottaa kaapista ja osata yhdistää ne. Nykyään voi halutessaan korjauttaa itsessään lähes kaiken, tai ainakin hankkia lisäosia vartaloon ja kasvoihin.

En kiistä olevani turhamainen, ja olisi toki upeaa näyttää aina virheettömältä. Moni väittää esimerkiksi ripsien pidennysten helpottavan elämää, kun naama näyttää kammatulta heti aamusta. Varmasti joo, mutta minulle aamun meikkaussessiossa (ja etenkin juhliin lähdettäessä) on myös kyse hauskasta rituaalista ja tyylillisestä leikistä; miltä minä haluan tänään näyttää? Vastaus on yleensä parannetulta versioltani itsestäni.

Kuvituksena Marie Clairen nettisivulta nappaamani kuvat muutamista syksyn ysäriä henkivistä kauneustrendeistä: rennot poninhännät, keskipääjakaukset, lettikampaukset, mattapintainen iho ja luonnolliset huulet.