masutoaitemu

【マストアイテム】 Japanese noun : must-have, essential item

Kaikki mulle heti tänne nyt –karkkikana

with 26 comments

Farangin mahtavan makoisaa karkkipossua tekisi mieli useammin, mutta kun tekeminen jakaantuu kahdelle päivälle, tuntuu se liian työläältä. Keksin kuitenkin meille instant gratification –tyypeille hyvän oikopolun: parissa tunnissa valmistuvan karkkikanan.

Kokonainen broileri jää helposti uunissa kuivaksi, joten olen jo tovin miettinyt, pitäisikö kana kypsentää keittämällä. Ensimmäinen kokeilu osoittautui ainakin oivalliseksi: kana maustui hyvin kauttaaltaan, liha irtosi luista pitkinä suikaleina ja säilyi mehevänä.

Karkkikastikkeen keittäminen kasaan vie aikaa, noin tunnin. Tuntuu ihan loppumetreille, että soosi ei meinaakaan muuttua sakean siirappiseksi, mutta lupaan ja vannon, että niin käy.

Sovelsin alkuperäistä ohjetta sen mukaan, mitä kaapissa oli. Cassiankuorta löysin ViiVoanista Helsingin Hakaniemestä (eli löytyy varmasti muidenkin paikkakuntien etnokaupoista), mutta sen voi kuulemma korvata kanelilla.

Tarjoiluun kannattaa varata tuoretta korianteria ja chiliä, makea kastike tarvitsee jotain raikasta terävyyttä kiikkulaudan toiseen päähän.

Ainekset:

  • kokonainen broileri
  • 1,5 l vettä
  • 0,5 litraa soijaa
  • 1 dl sokeria
  • 1 dl osterikastiketta
  • 1 dl makeaa chilikastiketta
  • 3 tähtianista
  • 2 valkosipulia
  • 2 rkl korianterinsiemeniä
  • 1 tl kokonaisia valkopippureita
  • 1 rkl jauhettua inkivääriä
  • noin 5 cm pätkä cassiaa

Sekoita kaikki ainekset keskenään, nosta kana liemeen kylpyyn. Anna hautua tunnin verran, tai kunnes liha irtoaa luista. Nosta sitten kana pois liemestä jäähtymään ja siivilöi liemi talteen.

Karkkisoosin ainekset:

  • 200 g ruokosokeria
  • 11 dl lientä
  • 2 tähtianista
  • noin 5 cm pätkä cassiaa

Mittaa kaikki ainekset kattilaan. Anna kiehua kunnes neste paksuuntuu ja muuttuu siirapiksi. Ongi mausteet pois.

Riivi kananliha irti luista. Jos haluat, voi vielä uppopaistaa niitä öljyssä. Jos on jo kova nälkä, laita kanat tarjoiluvatiin, kaada soosi päälle ja terävöitä makua runsaalla korianterisilpulla ja pienemmällä määrällä chilihakkelusta.

26 vastausta

Subscribe to comments with RSS.

  1. Isoin kiitos sinulle!

    Nappaan tämän talteen ja teen mahdollisimman pian. 😛 Heivaan tosin korianterin pois, sitä en pysty syömään vaikka mikä olisi.

    Tykkää

    Huli

    26.11.2012 at 08:58

    • Hei mahtavaa, tosi kiva että inspiroiduit! Korianterin voi nakata pois, mutta laittaisin tarjolle vaikka limelohkoja, niin saa halutessaan kirpeyttä annokseen.

      Tykkää

      riitta

      26.11.2012 at 09:59

      • Sitruuna mä kyllä syön! Kiitos vinkistä. 🙂

        Tykkää

        Huli

        26.11.2012 at 12:03

  2. Namnamnam! Tää menee vielä tällä viikolla kokeiluun, kunhan saadaan ensin tuhottua viikonlopun nyhtöpossu 🙂 Kävin juuri sopivasti eilen yhden ruokatorin maustekojulta ostamassa tähtianistakin.

    Tykkää

    La fille du vent

    26.11.2012 at 09:59

    • Ah, nyhtöpossua en ole vielä kokeillut, vaikuttaa kyllä herkulliselta. PItäisiköhän mun vastavuoroisesti tehdä sitä tällä viikolla…?

      Tykkää

      riitta

      26.11.2012 at 10:01

      • Kokeile, kokeile! Yritän raapustaa sen reseptin vielä tällä viikolla, mutta työvaiheiden osalta noudatin aika pitkälti Suolaa ja hunajaa -blogin reseptiä.

        Tykkää

        La fille du vent

        26.11.2012 at 10:09

      • Ok, kiinni veti! 😀

        Tykkää

        riitta

        26.11.2012 at 10:15

  3. Kätevää ja vaikuttaa tosi herkulliselta! Testiin menee…

    Tykkää

    jokihaka kokkaa

    26.11.2012 at 11:04

    • Jos tykkää karkkipossusta tykkää myös tästä. Ja tästä tulee huumaavat tuoksut koko kämppään kaupanpäälle.

      Tykkää

      riitta

      26.11.2012 at 11:10

  4. Hieno idea. Minulla on ollut myös kanan kanssa sama kuivumisongelma, joten pitää kokeilla!

    Tykkää

    Ankerias Vipunen

    26.11.2012 at 17:07

    • Dänks, olin eilen kovin tyytyväinen itseeni! 😀 Kiva saada vaihteeksi mureaa ja mehevää kanaa.

      Tykkää

      riitta

      26.11.2012 at 17:11

  5. Sinä olet kyllä ihanan kunnianhimoinen tuon kokkaamisen kanssa – tunnin keittäminen on instant-ratkaisu 😉 Vaikuttaa kyllä ihanalta, tämä menee kattilaan.

    Tykkää

    suolaajahunajaa

    26.11.2012 at 19:12

    • Hei kaikki on suhteellista – alkuperäinen possuversio vie 24 h! 😀 Siihen verrattuna tää on pikaruokaa.

      Tykkää

      riitta

      27.11.2012 at 09:05

  6. Mahtavaa! Tätä täytyy kyllä testata, karkkipossukin on vielä tekemättä mutta to cook-listalle mahtuu aina.

    Tykkää

    Anna

    26.11.2012 at 20:33

  7. Ei epäilystäkään tämän hyvyyrestä!!!
    Mulla on kans niin kun Annalla, että pohjattoman listan johnakin paikas on vielä se karkkipossukin!

    Tykkää

    Nanna

    28.11.2012 at 00:45

  8. Ei mulla oikeastaan muuta kuin että tämä ratkaisi perjantain ruokapohdinnan. Kiitos erinomaisesta ideasta ja tuunauksesta! Tää on hyvä esimerkki just siitä, mikä ruokablogeissa on parasta: omat ideat ja kehittelyt.

    Tykkää

    Mari

    28.11.2012 at 15:20

    • Voi että tuli hyvä mieli tästä kommentista! Ihanaa, että inspiroiduit! Ja ihan totta, ruokablogeista oppii niin paljon ja saa ihan uusia ajatuksia.

      Tykkää

      riitta

      28.11.2012 at 16:08

  9. […] Marinoin ankanrintoja parin tunnin ajan viismausteen, soijan ja öljyn seassa. Ankerias jauhaa itse oman viismausteensa, minä turvauduin purkkikamaan. Mandariinit sentään mehustin omin käsin, mutta toki kaupan mehu käy oikein hyvin, kunhan siinä ei ole lisättyä sokeria. Puoli litraa mehua tulee noin 10 isohkohsta mandariiinista. Siirappi valmistuu noin tunnissa (vrt. Farangin karkkikanan karamellikastike). […]

    Tykkää

  10. […] Lisälukemista: Sauvajyväsen keitetty kyyhky ja Masutoaitemun karkkikana. […]

    Tykkää

  11. […] Lisälukemista: Sauvajyväsen keitetty kyyhky ja Masutoaitemun karkkikana. […]

    Tykkää

  12. […] Alkuperäinen pitkän kaavan karkkipossukin on testaamisen arvoinen. Kannattaa vilkaista myös Masutoaitemun karkkikana. […]

    Tykkää

  13. […] Alkuperäinen pitkän kaavan karkkipossukin on testaamisen arvoinen. Kannattaa vilkaista myös Masutoaitemun karkkikana. […]

    Tykkää

  14. […] jopa hivenen lakritsimainen. Olen testannut tätä mm. portugalilaisten vaniljahyrrien teossa ja karkkikanan kastikkeessa, molemmat saavat kookossokerista ihan uudenlaista pontta. Testasin sokeria onnistuneesti myös […]

    Tykkää

  15. […] Alkuperäinen pitkän kaavan karkkipossukin on testaamisen arvoinen. Kannattaa vilkaista myös Masutoaitemun karkkikana. […]

    Tykkää


I live for comments!