masutoaitemu

【マストアイテム】 Japanese noun : must-have, essential item

Kaikissa meissä asuu pieni panda

with 2 comments

Väsyneet, punareunaiset silmät ja tummat silmänaluset saa mukavasti piiloon muutamalla pienellä niksillä.

Tärkeintä on tietysti yrittää nukkua hyvin, juoda tarpeeksi vettä turvotuksen estämiseksi ja kosteuttaa silmänympärykset. Yritän tehdä tätä kaikkea (nukkuminen on ihana keksintö), mutta silti aamulla saattaa näyttää ihan zombielta. Parilla oivalluksella ja opitulla niksillä saan kuitenkin silmät kaivettua esiin.

Aivan ensimmäiseksi laitan silmien ylle jotain kylmää, jotta saan turvotuksen ja punoituksen häviämään. Tähän tarkoitukseen kelpaa ihan vaikka pakastehernepussi keittiöpyyhkeeseen käärittynä. Anna kylmän hauteen vaikuttaa muutaman minuutin ajan, laita vaikka kahvi tulemaan sillä aikaa.

Silmänympärysvoiteen levittämisen jälkeen laitan normaalin meikkipohjan, laitan meikkivoidetta tai sävyttävää kosteusvoidetta kevyesti myös silmänympäryksille, jo se auttaa häivyttämään tummentumia.

Peitevoiteeksi kannattaa valita voidemainen muoto, jotta se sulautuisi nätimmin mahdollisiin juonteisiin. Laita voidetta erityisesti silmän sisänurkkaan, jossa monilla on se pahin musta aukko. Päälle kannattaa taputella ohuen ohut kerros läpikuultavaa irtopuuteria.

Kokeile näitä konsteja silmämeikin teossa:

  • Laita ripsiväriä, mutta vain yläripsiin ja mieluummin ruskeaa, kuin mustaa.
  • Samoin rajaa silmät ruskealla kynällä, musta on liian raju ja synkistää katsetta entisestään.
  • Sininen rajaus saa silmänvalkuaiset näyttämään valkoisemmilta.
  • Jos luomet ovat kovin turvoksissa, käytä mattapintaista luomiväriä. Kimalteet korostavat, joten turvonnut kohta nousee kuin tarjottimella esille. No-no.
  • Luomivakoon kannattaa levittää ruskeaa luomiväriä, jotta silmä nousisi paremmin esiin.
  • Jos silmät ovat kovin punareunaiset, naamioi ne ihonvärisen sisärajauksen alle. Jos et ole tottunut sisärajauksen käyttäjä kannattaa tämä ehkä jättää väliin, ettet vahingossa ärsytä silmiä entisestään.

Käytössä hyväksi havaittuja tuotteita:

  • Clinique All About Eyes Serum
  • Clinique Airbrush Concealer –peitevoide, sävy numero 3 (Light)
  • Isadora Inline Kajal, sävy 56 Blonde
  • MAC Prep + Prime Transparent Finishing Powder

2 vastausta

Subscribe to comments with RSS.

  1. Juu, panda asuu minussakin, eikä vain kerran vuodessa vaan aika paljon useammin. Ja mitä enemmän ikää tulee, sitä useammin näin käy. Hyviä vinkkejä, joita tarvitaan.

    Tykkää

    Nina

    24.8.2012 at 14:46

    • Tell me about it, vuosi vuodelta panda visiteeraa useammin ja useammin… 😀 Tuo ihonvärinen kajal on muuten ihan huippujuttu, en enää tulisi toimeen ilman.

      Tykkää

      riitta

      24.8.2012 at 14:56


I live for comments!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: