masutoaitemu

【マストアイテム】 Japanese noun : must-have, essential item

Hävikistä herkuksi, edelleen: lohi-perunaleipä

with 7 comments

Illalliselta tähteeksi jääneet keitetyt uudet perunat ja graavilohi muuntuvat helposti smörrebrödin tapaiseksi alkupalaleiväksi.

Mies oli hieman hämmentynyt siitä, että tarjosin perunaa leivän päällä, mutta tanskalaiset siivuttavat sitä surutta lounasleipiensä päälle. Varsinkin uudet perunat maistuvat minusta näin hyviltä, kun niiden makeus pääsee hyvin esiin.

Ainekset (näistä saat reilusti täytettä neljälle leivälle):

  • 4 viipaletta ruisleipää, esim. Maalaislahden limppua
  • 8 pientä (superpallon kokoista) keitettyä uutta perunaa
  • 2 siivua graavilohta
  • 3 rkl smetanaa
  • suolaa, pippuria
  • 2 kevätsipulia
  • (mätiä)
  1. Pilko perunat ja lohi pieniksi kuutioiksi.
  2. Sekoita joukkoon smetana ja silputtu kevätsipuli. Mausta suolalla ja pippurilla.
  3. Paahda leivät joko paahtimessa ja sivele voita päälle, tai paista leivät voissa pannulla rapeiksi.
  4. Levitä jokaiselle leivälle reilu kukkuraruokalusikallinen täytettä.
  5. Koristele halutessasi kevätsipulilla ja mädillä.

Written by riitta

20.6.2012 klo 06:38

7 vastausta

Subscribe to comments with RSS.

  1. Ei tanskalaista sillileipää ilman perunaa. Klassikkoainesta tässäkin.

    Tykkää

    suolaajahunajaa

    20.6.2012 at 06:54

    • Sinäpä sen sanoit, mä en tuota silliversiota muistanutkaan! 🙂

      Nää oli niin hyviä, että teen seuraaviin juhliin miniversioita.

      Tykkää

      riitta

      20.6.2012 at 07:01

  2. Kuuluisan smörrebrödvelhon Ida Davidsenin suosikkileipä on Eero Mäkelän mukaan sellainen, että siihen tulee leivän päälle vain uusia perunoita, ruohosipulia ja suolaa sekä valkopippuria. Ite söisin kyllä vielä mieluummin näitä sinun tekemiä, kun on graavit ja mädit ym. lisäsi. Nam. Tosi hyvän näköisiä!

    Tykkää

    Ankerias Vipunen

    20.6.2012 at 09:00

    • Pelkkää perunaa päällysteenä? Kuulostaa suorastaan askeettiselta… 😀 Lohi ja mäti toi suolaa leipiin, sekä tietenkin ruokaisuutta.

      Tykkää

      riitta

      20.6.2012 at 09:06

  3. Nyt kyllä väänsit semmoiset herkkuleivät että meikäläistä aivan huimaa. Haluu, haluu, haluu….

    Tykkää

    Nanna

    21.6.2012 at 21:35

  4. […] Samaisesta lehdestä löysin ohjeen puikulaperunakeitolle. Puikulat ovat deluxe-versio perunoista, ihan eri makuisia kuin tavalliset tylsät mukulat. Teen yleensä perunamuusinkin puikuloista, jos suinkin mahdollista. Puikulat ovat tietenkin taivaallisia myös keitettyinä vaikka graavilohen kaverina, tai lohileivissä. […]

    Tykkää


I live for comments!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: