masutoaitemu

【マストアイテム】 Japanese noun : must-have, essential item

Asteen jos toisenkin tyylikkäämpi piknik: Taste of Helsinki

with 7 comments

Leijun vieläkin pari metriä ilmassa, kun vaan ajattelenkin perjantaista Taste of Helsinki –tapahtumaa. Uskomattoman hyvää ruokaa, kaikilla iloinen ja vastaanottavainen mieli ja meillä aitiopaikat nurmikolla Taittinger-tiskin kupeessa.

Olimme yhdessä suolaa&hunajan Jonnan ja Laitakokkinsa kanssa liikenteessä. Pikkukundi pääsi yökylään mummolaan. Jonna oli ollut fiksu, ja napannut Annalta vinkin ottaa viltti mukaan istuinalustaksi. Tapahtumassa oli kyllä pöytiä, mutta kaikille ei missään tapauksessa olisi riittänyt omaa paikkaa. Nurmikolla oli hyvä istuskella: niin shampanja- kuin ruokakojut olivat käden etäisyydellä.

Tapahtumassa oli yhteensä kymmenen eri ravintolan antimia tarjolla. Päätimme tehdä niin, että hakisimme aina kaksi kappaletta kahta eri annosta kerralla maisteltaviksi. Miehet lähtivät ritarillisesti jonottamaan ruokia, joskin Mr. masutoaitemu yritti väittää jossain vaiheessa nähneensä kyltin ”Naisten haku”. (Voi elämä, puujalkavitsit kunniaan.)

Aloitimme Smörin kuha-annoksella ja Carelian kampasimpukoilla hasselpähkinävoissa. Jälkimmäinen varsinkin vei jalat alta, aivan täydellisesti paistettu simpukka, sopiva suolaisuus ja vaahtoava kastike. Kaikki syömämme annokset olivat muuten todella kauniita, ei yhtään sitä, mitä voisi kuvitella saavansa festareilla. Asettelu oli kohdillaan ja pienet yksityiskohdat paikoillaan, jopa kertakäyttöastiat oli valittu hyvin.


Demon menusta söimme kaksi annosta: kylmäsavulohta tryffeliperunapyreen kera ja vasikanposkea kateenkorvaragoulla. Upeita molemmat!


Murun punaviinirisotto oli yhtä hyvää, kuin mitä kaikki kehuivat ennakkoon. Annos kieltämättä herätti, taas, kipinän varata asianomaiseen ravitsemusliikkeeseen pöytä…

Jälkiruoaksi valikoimme blogeissa paljon hehkutetun Aiton mallasvanukasta ja karpaloita, sekä Bistro o Matin mansikka-marengin. Mallasvanukas ei ollut pahaa eikä huonosti valmistettu, mutta ei vaan minun makuuni. Kun taas jos saan mansikoita ja marenkia samalla lautasella, olen a very happy bunny.

Illan kiistatta maistuvin annos oli kuitenkin Farangin rapea karkkipossu. Makunystyrät saivat kyllä hupia koko rahan edestä: Makeaa, suolaista ja tulista. Rapeaa ja mureaa. Tätä annosta oli pakko santsata toisen lautasen verran.


Maistelimme vielä muitakin herkkuja, mutta nämä mainitsemani jäivät parhaiten mieleen. Jälkiruoat eivät ehkä ihan yltäneet samalle tasolle suolaisten kanssa, jos nyt oikein hakemalla haen parannettavaa.

Kaiken kaikkiaan tapahtuma oli erinomaisen järkevästi organisoitu. Siivoojia kulki koko ajan ympäri keräämässä astioita pois, samoin tapahtuman omaa valuttaa vaihtavia henkilöitä kiersi ihmisten luota. Systeemi oli siis sellainen, että kojuissa maksettiin Taste of Helsinki –markoilla (1 markka = 1 euro), mikä nopeutti jonojen liikkumista merkittävästi sen sijaan, että jokainen kaivaa maksukortin esiin. Annosten hinnat vaihtelivat 4-6 markan välillä.

Lauantaiaamuna piti tovin kaivella silmiä esiin – vanhuus ei tule kello kaulassa, vaan Taittinger-lasi käpälissä näemmä. Silmien sijaan löysin kipeät vatsalihakset kaikesta nauramisesta, oli niin täydellisen hauska kesän aloitus, ja mikä luksus-piknik! Erityisen iso kiitosrutistus erinomaisen fiksuille ja filmaattisille seuralaisillemme, meillä oli älyttömän hauska ilta.

Written by riitta

18.6.2012 klo 09:36

7 vastausta

Subscribe to comments with RSS.

  1. Oi jospa oisin saanut olla mukana!

    Tykkää

    Nanna

    18.6.2012 at 12:05

  2. Fiksuille ja filmaattisille tosiaan. Olipa mahtavan herkullinen ilta ja sen päälle vielä niin hauskaakin. Kiitos teille – myös niistä puujalkavitseistä!

    Tykkää

    suolaajahunajaa

    18.6.2012 at 22:09

  3. Sunnuntaina ei ollut ruuhkaa 🙂
    Kuravaatteet ja fine dining on myös kokemus. Mekin äänestimme Farangin possun puolesta.

    Tykkää

    Ulla

    19.6.2012 at 22:49

    • Hih, voin kuvitella, ettei sunnuntaina tosiaan tarvinnut pahemmin jonotella… Onneksi teillä oli hyvät varusteet.

      Farangin possu ❤

      Tykkää

      riitta

      20.6.2012 at 06:39

  4. […] Taste of Helsingin perusteella, että Kirkkonummen keskustan Bistro o Matissa osataan kokata. Kävimme eilen […]

    Tykkää


I live for comments!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: