masutoaitemu

【マストアイテム】 Japanese noun : must-have, essential item

Sormin vai siveltimellä?

leave a comment »

Uudessa britti-Voguessa oli haastateltu meikkitaiteilijoilta siitä, käyttävätkö he mieluummin sormia vai siveltimiä työskennellessään.

Itse käytän sekä että. Meikkivoide menee ehdottomasti nätimmin ihoon, kun se lämpenee kosketuksesta, lisäksi saan sen tarkemmin sormin kuin siveltimellä juuri sinne, missä sitä eniten tarvitaan. 1990-luvulla käytin toki meikkisientä koska ”niin kuului tehdä”, mutta luovuin haisevista ja kosteista ällötyksistä hyvinkin rivakkaasti.

Samoin huulipunan saa pysymään tiukasti, kun sen ensin taputtelee paikoilleen sormin. Värin saa siten pakattua napakasti huuliin. Päälle vielä kerros punaa suoraan puikosta, rajauskynällä rajaukset paikoilleen huulipunan päälle (näin rajaukset eivät jää viimeiseksi kerrokseksi näkyviin, kun puna kuitenkin kuluu pois) ja vielä kerros suoraan puikosta – huulipuna pysyy kuin tauti.

Käytän sivellintä puolestaan poskipunaan, sillä isolla sudilla punan saa tasaisen utuisesti melkeinpä kertalaakista kasvoille. Nestemäiset rajaukset teen tietenkin siveltimellä, samoin luomiväri menee paikoilleen parhaiten siveltimellä.

Siveltimeni ovat jo vanhat ja hyvin palvelleet, joten olen katsellut valikoimia uudet huiskut mielessä. Ehdottomasti kauneimmat siveltimet kuuluvat Narsin uuteen kokoelmaan, joka on nimetty varsin hauskasti: Nagauta Bento Box. Hinnasta ei ole aavistustakaan (Narsit ovat yleensä melko kalliita), mutta näillä olisi ylellistä aloittaa päivänsä, eikö totta?

Written by riitta

24.3.2012 klo 07:19

I live for comments!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: