masutoaitemu

【マストアイテム】 Japanese noun : must-have, essential item

Linnan juhlat 2011

with 8 comments

Kisastudio oli valmiudessa eilen, joten tässä mietteitäni pukujen suhteen.

Noin yleisesti olin hivenen pettynyt: pukuloisto oli himmeämpi kuin aikaisempina vuosina. Ja, kuten aina, yksityiskohtien viimeistely oli jäänyt monelta kesken. Hieno, arvokas puku vaatii kaunista kampausta, koruja ja meikkiä – ei todellakaan samettidonitsia tai olkalaukkua. Lisäksi sanoisin, että puvun värin koordinointia meikkiin kannattaa harkita. Jos on sininen puku, niin luomille kannattaisi valita mielummin ruskeaa tai pronssia, eikä sinistä. Tuhan sävy sävyyn –yhdistelmä on helposti tunkkainen ja vanhentaa tarpeettomasti.

Parit palkinnot täytyy kuitenkin taas jakaa.

Vuoden paras pariskunta
Michael Monroe vaimoineen.  Glamrock elää ja voi hyvin, lisäksi pariskunnalla oli selvästi hauskaa keskenään, ja molempia jännitti yhtä paljon. Kumppaniin tukeutuminen kuumottavassa tilanteessa ansaitsee aina lisäpisteitä. Taistelu tästä maininnasta oli tiukka, mieleni teki antaa palkinto Ville Virtaselle puolisoineen rouvan kauniin puvun ansiosta, tai Tuomas Kyrölle samoin vaimon upeasta asusta.

Vuoden yksityiskohta
Malli Mirella Kouliaksen puvun laahus oli yksinkertaisen puvun koru. Fiksu nainen ymmärsi myös antaa upean ulkonäkönsä loistaa sellaisenaan, ilman turhia hörselöitä. (Pakko sanoa tähän väliin, että Satu Taiveahon hehkutusta en ymmärrä. Ihan liikaa kaikkea kerralla: mustat kynnet, erilaisia ja -kokoisia paljetteja, tönkkösuolatut kiharat…)

Vuoden epäsolidaarisin teko
Minä en näyttänyt raskaana ollessani näin hyvältä missään vaiheessa, saati sitten täydessä tällingissä.

Vuoden “oops I did it again”
Suunnistaja Minna Kauppi oli todella kaunis, jälleen kerran. Ylipäätään urheilijat edustavat hienosti. niin Kaupin suunnistajakaverit kuin Rockettesin luistelijat.

 

Kuvat: Antti Hämäläinen, Ilta-Sanomat

8 vastausta

Subscribe to comments with RSS.

  1. Minä taas tykkäsin niistä vähän hulvattomammista puvuista, kuten Angry Birds -viritelmästä (jonka olisin ehkä vienyt vielä pidemmälle) ja Lisa Sounion Suomi-puvusta. Kyra Kyrklund oli mielestäni onnistunut todella hyvin, hän oli eurooppalaisen tyylikäs.

    Samaa mieltä yksityiskohtien viimeistelemättömyydestä: toiset tuntuivat jättäneen kampaajalla käymisen sikseen. Tiina Soinin siivoushanskat olivat myös aika, öö, ennakkoluuloton veto ;D

    Tykkää

    Pandice

    7.12.2011 at 10:19

    • Kyra oli tosiaan upea, kaunis puku ja urheilijan ryhti! Minäkin tykkäsin noista ”humoristisista” puvuista, kunhan sen tekee maltilla.

      *huutonaurua siivoushanskoille* Todella, ennakkoluulotonta! Jospa se pelkäsi, ettei Tarja ole ehtinyt pyyhkiä pölyjä?

      Tykkää

      riitta

      7.12.2011 at 10:33

  2. Michael Monroe vaimoineen oli tosiaan oikein ihastuttava. Kaikki mainitsemasi puvut ovat kauniita. Itse kyllä pidin myös Jenni Vartiaisen puvusta ja koko olemuksesta, erittäin kaunis.

    Tykkää

    Nina

    7.12.2011 at 11:44

    • MM ja vaimonsa tosiaan tuntuivat nauttivan juhlasta ja toistensa seurasta, sitä oli kiva katsella. 🙂 Jennin hiukset olivat upeat, mieletön nuttura ja mikä kiilto!

      Tykkää

      riitta

      7.12.2011 at 11:59

  3. Katsoin tänä vuonna juhlia vajaalla puolella silmällä, mutta minun laistani puritaania miellytti kovin Leena Harkimo, Suunnittelijan vaihtaminen on todella kannattanut. Ja kyllä Mirella oli kertakaikkiaan upea. Minusta on epäsolidaarista, että ihmisellä kertakaikkiaan voi olla niin upea kroppa 😉

    Tykkää

    suolaajahunajaa

    7.12.2011 at 12:12

    • Eikö olekin, mokomat pajunvitsat pitäisi olla lailla kielletty! 😀

      Leena on aina tyylikäs, ja mikä kadehdittava ryhti – ei mikään puku näytä hyvältä, jos sitä ei kanna ryhdikkäästi.

      Tykkää

      riitta

      7.12.2011 at 12:35

  4. Mun makuun osui Maria Jungnerin chic tyyli. Samoin Eija-Riitta Korhola oli mun mielestä aika tyrmäävä. Sillä eukolla on kyllä itsetunto kohillaan ja sitä on mun mielestä kiva katsoa. Nuoret ja nätit julkkikset ovat ok, mutta kyllä joukossa oli taas paljon upean tyylikkäitä keski-ikäisiä daameja, jotka eivät julkkiksina ylitä pukujen arvostelukynnystä. Oli paljon hienoja ja tyylikkäitä pukuja!

    Tykkää

    Minna

    7.12.2011 at 22:45

    • Madame Jungnerilla oli kaunis look, kengät olivat erityisen ihanat! Sitä en tosin ymmärtänyt, miksi se oli halunnut asustaa puvun ihme mörököllillä käsipuolessaan…? 😉

      Tuo on ihan totta, että keski-ikäiset naiset sivuutettiin ihan täysin, mikä on sääli, koska siellä tosiaan oli huipputyylikkäitä daameja. Vanhemmat ymmärtävät jo, että understated style on aina kauniimpaa kuin over the top style, joten siksi heitä ei ehkä niin kuvata?

      Tykkää

      riitta

      8.12.2011 at 12:03


I live for comments!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: