masutoaitemu

【マストアイテム】 Japanese noun : must-have, essential item

Helsinki Vintage

with 2 comments

Kävin sunnuntaina 19.9. Kaapelitehtaalla Helsinki Vintage -tapahtumassa. Tapahtumassa oli paljon erityisesti 1950- ja -60-lukujen vaatteita, asusteita ja esineitä myynnissä, jonkun verran myös vintage-muodista vaikutteita saanutta uutta tuotantoa. Hinnat olivat kohtuullisia ja valikoima kattava.

En ole koskaan ostanut käytettyjä vaatteita, mutta uteliaisuudesta halusin nähdä, löytäisinkö tapahtumasta jotain hauskaa. Myönnän, että kiinnostukseni vanhoihin vaatteisiin on täysin peräisin naistenlehdistä, joissa milloin kukakin tunnettu henkilö kertoo vintage-vaatteiden olevan oman tyylinsä kulmakivi halpojen massaketjujen vaatteiden ohella. Uuden ja vanhan, kalliin ja halvan yhdisteleminen on trendikästä.

Vanhoihin vaatteisiin liitetään paljon kauniita ajatuksia kierrätyksestä, yksilöllisyydestä, taloudellisuudesta ja elegantista huolettomuudesta – ”laitan päälleni sen, mikä ensimmäisenä aamulla lattialta osuu käteen”. Mutta jos vaatekappale pitää oston jälkeen viedä ensin pesulaan ja sitten ompelijalle muokattavaksi, kuinka halpaa, tasa-arvoista saati huoletonta se on? Eikö ole melko elitististä, että vaatteelle pitää tehdä monenlaisia toimenpiteitä ennen kuin sen saa käyttöön? Entä kuinka persoonallista vanhojen vaatteiden suosiminen loppujen lopuksi on, jos siitä on tullut muotia? Vai teenkö asiasta turhan monimutkaisen?

Autoaiheisilla keskustelupalstoilla kuulemma joskus käytetään termiä ”pre-loved” kuvaamaan käytettyä autoa, valtavan hauska ilmaisu! Sinänsä minuakin kiehtoisi käyttää vaatetta tai asustetta, jota joku toinen on jo vaalinut, mutta ehkäpä siinä pitäisi olla vielä henkilökohtaisempi kytkös jotta se toimisi kohdallani: äidin tai isoäidin päällä kulkeneet vaatteet tuntuisivat hyvältä myös minun päälläni.

Ongelmaksi muodostuu myös se, että esimerkiksi 1960-luvun kirkkaat punaiset ja oranssit pallokuvioiset kankaat eivät miellytä silmääni. 1920-, -30- ja -40-lukujen muoti viehättää paljonkin, mutta niitä on jo vaikeampi löytää, enkä usko jaksavani nähdä sitä vaivaa, että kierrättäisin vaatteet ompelijan kautta. Pahoin nimittäin pelkään, että olen melko lailla eri kaliiperia kuin mitä naiset yleensä noihin aikoihin…

Tyhjin käsin en joutunut kuitenkaan poistumaan: kuvan iso helmiäisenvalkoinen sormus lähti 13:lla eurolla mukaan.


Written by riitta

22.9.2010 klo 13:16

Kategoria(t): Muoti & tyyli

Tagged with

2 vastausta

Subscribe to comments with RSS.

  1. Kaliiberit ovat kyllä muuttuneet sitten edellisten vuosikymmenten. Kävin kesällä fiilistelemässä Krunan Play-it-again-Sam -liikkeessä vanhoja -40-luvun kenkiä. Yhdetkään ei näihin kavioihin mahtuneet! No, taisihan ne muutenkin olla pari-kolme numeroa liian pieniä, mutta kyllä on jotenkin jalan mallikin muuttunut. Tai sitten kenkä on muokannut jalkoja. En kyllä ymmärrä kuka niillä on voinut kävellä. Kauniita kylläkin olivat!

    Tykkää

    Minna

    29.9.2010 at 22:42

    • Jeps, kauniita ovat, ja suurin osa laadukkaita. Muttei voi ostaa/käyttää, kun vaatteiden mittasuhteetkin on ihan pielessä, vyötärö ei osu kohdilleen, selkä on auttamattomasti liian lyhyt jne. Löysin jokus netistä 40-luvun kaavoja nykynaisen kokoon sovitettuina, melkein pitäis raaskia tilata.

      Tykkää

      riitta

      30.9.2010 at 07:28


I live for comments!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: