Torero meets paliskunta

Pernod Ricard Finland kutsui minut illalliselle ravintola Nuevoon. Autoin heitä eräässä tutkimuksessa – ruoka- ja juomapalkalla autan toistekin!

Helsingin sydämessä, Kauppatorin ja Senaatintorin välissä Sofiankadulla sijaitseva Nuevo edustaa espanjalaista keittiötä. Kesän menu on hauska hybridi kotimaisia raaka-aineita ja espanjalaisia reseptejä. Esimerkiksi alkupalojen ”boquerones” ovatkin muikkuja, ja ”morcillan” sijaan käytetään mustaamakkaraa. Kolmen ruokalajin kesämenuhun on saatavilla myös viinipaketti Campo Viejon tuoteperheestä. Menu maksaa 54 euroa, viinipaketti 28 euroa.

Alkuruoaksi saimme friteerattuja muikkuja, huippuhyviä! Tilliaioli olisi voinut maistua voimakkaammallekin mielestäni.

Muikkujen mehevöittämiseksi kävi mainiosti tilliaioli. Rosé-kuohuviini oli ihanan raikas kaveri kaloille.

Vinkki friteeraukseen: taikinassa oli paahdettua sipulia
Viini: Campo Viejo Cava Brut Rosé (suosikkini illan juomista) on sopivan hapokas vastapari rasvaisemmalle ruoalle. Rosé cavassa maistuvat myös yrtit, joten se käy hyvin maustetun aiolin kanssa

Pääruokana oli poron paahtopaistia ja mustaamakkaraa, portviinikastiketta, karpaloaiolia sekä täydellisen samettista puikulamuusia. Poro suli suussa, ja makkarakin yllätti positiivisesti, en nimittäin yleensä ole Tapolan ystävä…

Poron paahtopaisti mureutetaan kuulemma erityisessä vetokaapissa. Karpaloaioli oli sävähdyttävän kirpakkaa.

Vinkki makkaran paistamiseen: glaseeraa makkarat paistamisen aikana valkosipulilla ja hunajalla
Viini: Campo Viejo Crianza (2009) on keskitäyteläisenä sopivan kevyt kumppani miedolle poron paahtopaistille. Viini on raikas, joten se tasapainottaa makkaran rasvaisuutta. Viinistä löytyy myös selvää hedelmäisyyttä ja marjaisuutta, joka tukee pääruuan makeita ja marjaisia kastikkeita.

Jälkiruoaksi saimme lakkakeittoa ja valkosuklaajäätelöä. Lakkakeitto oli todella kirpeä, joten makeaakin makeampaa valkosuklaata todella tarvittiin annokseen.

Lakkoja ja valkosuklaata – olisin nuollut lautasen, jos ei olisi pitänyt osata käyttäytyä.

Vinkki jäätelön tekoon: katso aiempi postaukseni jäätelöstä, johon ei tarvitse jäätelökonetta. Rouhi vaan ohjeessa mainittujen muiden ainesten sekaan valkosuklaata.
Viini: Campo Viejo Cava Brut Reserva ja lakkalikööri muodostivat sopivan raikkaan ja hedelmäisen drinkin makeaa ja kirpeää yhdistelevälle jälkiruoalle. Lakkalikööri olisi ehdottomasti ollut aivan liian makea sellaisenaan, kuohuvaa tarvittiin kyllä.

Illallispöydässä oli meistä bloggaajista myös Chez Jasun Jasu, Hella & houkutuksen Mona ja Helsingin matkailutoimiston (ruoka)blogia kirjoittava Elisabeth. Iso kiitos hauskasta illasta, niin uusille kuin vanhoille tuttavuuksille, sekä tietenkin isäntäväelle. Mennäänkö pian uudestaan?

IN ENGLISH:

The Spanish restaurant Nuevo in Helsinki has a new summer menu. The menu combines traditional Spanish recipes with uniquely Finnish ingredients like blood pudding sausage and vendace (small but very tasty fish found in Northern Europe).

Nuevo is perfectly situated in the older part of Helsinki near the Market Square and Senate Square. You should definitely try to grab a table outside, so can enjoy the atmosphere of a gone era of cobble stones and ladies in swishing skirts.

Finland meets Spain –summer menu (54 euros per person):

Deep fried vendaces served with dill aioli
Reindeer roast and black sausage, port wine sauce and cranberry aioli
Cloudberry soup with white chocolate ice cream

The food has been paired with wines and drinks from the Campo Viejo –family.

Restaurant Nuevo
Sofiankatu 4
www.royalravintolat.com

Mausteinen raparperichutney

Jotkut elvistelevät jo uudella sadolla, ja minä vasta sulattelen viimevuotisia raparpereja pakkasesta.

Varjelin viimeistä rasiaa kuin silmäterääni jouluksi – ja unohdin sen tyystin juhlahumussa. Tarkoitukseni oli nimittäin tehdä raparperihilloa, jota olisin tarjonnut Aamannssin smörrebrödien inspiroimana kinkun ja tumman limpun päällä. Onneksi joulu tulee joka vuosi, yritetään ensi kerralla uusiksi.

Mausteinen chutney toimi erinomaisesti porsaankyljysten kanssa, ja aivan varmasti siipikarjan kanssa myös. Tulisuutta voi säädellä chilillä, mutta kannattaa laittaa ainakin tuo ohjeessa mainittu teelusikallinen, sillä saa hyvän potkun muttei tuskanhikeä. Seoksesta voi tehdä krouvimmankin, tällöin kannattaa ottaa kattila liedeltä aikaisemmin, kuin mitä ohjeessa neuvotaan. Itse halusin sileämmän, hillomaisemman lopputuloksen, joten annoin chutneyn poreilla vajaan tunnin.

Chutney säilyy muutamia päiviä jääkapissa vallan mainiosti, eli tämän voi tehdä etukäteen grillijuhlia odottamaan. Kokeile myös lisätä pari ruokalusikallista chutneytä miedon makuisen öljyn sekaan, saat mahtavan marinadin.

Lopuksi röyhistän rintaani ja kehua retostan itseäni: mietin nimittäin, mikä viini menisi aterian kanssa yksiin, ja päädyin rieslingiin. Ja kas, kun etsin netistä vinkkejä, niin olin osunut oikeaan! Itseopiskelu viinien ja ruokien parittamisesta alkaa kantaa hedelmää, hauskaa. Alkossa päädyin Alsacesta tulevaan Gisselbrecht Riesling Traditioniin (11,99 euroa). Maku on melko makea sellaisenaan, mutta chilit ja mausteet pyöristivät viinin ruoalle sopivaksi.

Ainekset:

• 0,5 litraa pilkottua raparperia
• 1 dl sokeria
• 5 cm:n pätkä tuoretta inkivääriä
• 1 tl neilikkaa
• 1 tl kardemummaa
• 1 tl kuivattuja chilihiutaleita (tai enemmänkin)
• 1 punasipuli
• 3 valkosipulin kynttä
• 2 dl omenaviinietikkaa
• pari pyöräytystä mustapippuria myllystä
• rypsiöljyä paistamiseen

1. Jos käytät tuoretta raparperia, niin kuori ja pilko varret noin sentin pituisiksi. Pilko sipuli ja valkosipulit pieniksi. Kuori ja raasta inkivääri.
2. Kuumenna öljy paksupohjaisessa kattilassa, ja kuullota siinä punasipulia, valkosipuleita ja inkivääriä hetki. Lisää sitten mausteet ja pyörittele sekaisin, anna niidenkin paahtua ja irrottaa arominsa. Lisää sitten etikka ja sokeri, lämmitä kunnes sokeri sulaa.
3. Lisää lopuksi raparperit. Keitä miedolla lämmöllä, kunnes koostumus muistuttaa tahmeaa hilloketta. Noin puolen tunnin kohdalla seos on ronskimpaa, 45 minuutin päästä saat samanlaista, kuin kuvassa.

Lontoon ravintolatarjontaa

Kenellekään ei varmasti tulisi enää mieleen naureskella englantilaiselle ruokakulttuurille, sen verran hyvää työtä brittikokit ovat tehneet maansa reseptien parissa.

Brittiläiset kokit ovat paitsi yrittäneet innostaa rivikansalaisia kotiruoan ja kokkaamisen pariin, myös tehneet voitavansa kotoperäisten raaka-aineiden hyväksi. Esimerkiksi useampi vanha sikarotu uhkasi kuolla sukupuuttoon 1970-luvulla, mutta kasvattajien rinnalla kokit nousivat barrikadeille lajien puolesta.

Hyvän ruoan lisäksi Lontoossa satsataan yhtä lailla salityöskentelyyn. Tarjoilu on mutkatonta mutta kohteliasta. Päivän erikoisuudet esitellään ylpeydellä ja asiakkaan tyytyväisyys varmistetaan sopivan vaivihkaa.

Olin varannut etukäteen pöydän Gordon Ramsayn Maze Grilliin sunnuntain lounaspaikaksi, muihin paikkoihin kävelimme suoraan sisään. Grosvenor Squaren puistomaisemissa sijaitseva Maze on oikeastaan kolmen ravintolan kompleksi: kalliimpi lippulaiva Maze, rennompi ja halvempi Maze Grill ja Maze Sushi toimivat kaikki samassa talossa. Keittiöt kuulemma ovat erilliset.

Tarjoilija esitteli meille alkudrinkkien lomassa talon liha-annokset esittelykappalein. Nätisti vitivalkoisiin pellavapyyhkeisiin kapaloidut lihakimpaleet kieltämättä vaikuttivat herkullisilta makurasvoineen ja marmorijuovineen, mutta päädyin silti sushi- ja sashimiannokseen, mies puolestaan paikan nimikkohampurilaiseen. Annokset olivat hyviä ja kauniisti laitettu esille, mutta vastaavaa saa monesta muusta paikasta. Eikä Gordonkaan tullut rähisemään pöydän viereen, kauhea pettymys.

Pikkunälkään tai pitkään rentoon illanviettoon ehdotan tapas-ravintola El Pirataa Mayfairissa. Lista on laaja, ja kasvisannoksia on runsain mitoin. Tunnelmallinen ravintolasali oli ihanan täynnä, puheensorinan lomassa oli huippua napsia kaikenlaista pientä hyvää ja tuhota pullollinen punaviiniä. Tarjoilija valotti keittiön filosofiaa kertomalla, että he yhdistävät perinteisiä tapaksia muihin perinteisiin espanjalaisiin ja Kanarian saarten ruokiin. Kannattaa soittaa etukäteen, jos haluaa pöydän, paikka oli arki-iltanakin täpötäynnä. Tiskilläkin saa kuitenkin syödä, ja siihen mahtuvat ex tempore –ruokailijatkin.

Ranskalainen Boudin Blanc (tämäkin Mayfairissa) tarjosi erinomaista, klassista ranskalaista ruokaa, mutta loppumetreillä tarjoilu hajosi käsiin. Tarte Tatin oli kuitenkin yksi parhaista maistamistani ikinä, samoin kuin alkupalaksi syömäni kunnioitettavan kokoinen taskurapu. Kiukuttelen tähän väliin, että miksei Suomesta saa kunnon äyriäisannoksia ravintoloista? Kalaa kyllä, mutta missä äyriäiset?

Loppukevennykseksi hieman hämmentävä fuusiokeittiö hotellimme nurkilta: meksikolais-puolalainen? Molé-gulassia? Pierogeja riisi-paputäytteellä?

Pidennetty viikonloppu Lontoossa

Terveisiä Lontoosta! Vietimme muutaman päivän miehen kanssa kaksistaan yhdessä maailman viihdyttävimmistä kaupungeista.

Vaikka Lontoo on molemmille tuttu paikka, on sinne aina hauska matkustaa. Ja se, että paikka on parikin kertaa koluttu läpi, vähentää kummasti paineita nähdä ja kokea ”kaikki”, vaan luo sen sijaan loistavat edellytykset rennolle oleilulle. Lähinnä keskityimme ruokaan ja juomaan (tiedän, tätä ette olisi ikinä arvanneet) ja kaupungin kiertelyyn verkkaisessa tahdissa.

Jos olette matkustamassa Lontooseen tämän vuoden aikana – 29.9. mennessä ollakseni tarkka – niin varatkaa ihmeessä aikaa British Museumin Pompeiji-näyttelyyn. Vesuviuksen katastrofaaliseen purkaukseen keskittyvä näyttely kertoo Pompeijin ja Herculaneumin kaupunkien kansalaisten elämästä ennen purkausta, sekä sen seurauksista. Hienosti ääntä ja kuvaa yhdistävä näyttely on katsomisen arvoinen, sekä toki museon vakituinen kokoelma myös.

Tuliaisostokseni keskittyivät tällä kertaa koruihin ja kosmetiikkaan. Teen jälkimmäisistä erillisen jutun heti kunhan olen testannut tuotteet, niin on jotain kerrottavaakin. Samoin ravintoloista teen oman postauksen.

Perinjuurin koristeelliset korvakorut ovat Anthropologien ja Monsoonin liikkeistä. Vihreää mokkaa oleva rannekoru ja eläimellinen laukkukoru ovat Burberryn huikean kokoisesta lippulaivaliikkeestä Regent Streetiltä. Great Gatsby –henkinen kaulakoru on Topshopista. Hapsut ovat yli 40 senttiä pitkät!

Ellu kertoi vitsin.

Kultahippuja sisältävä vodka shampanjan seassa ei ollut maukkaimmasta päästä, mutta sitäkin kauniimpi.

Sää oli tyypillistä Lontoota: välillä aurinkoista, välillä uhkaavan harmaata.

Mätkis-kis-kurkku

Makuhermot halajavat raikkaita ja viilentäviä herkkuja koivujen vihertäessä vimmatusti.

Resepti on Australian MasterChef-kilpailun voittajan Adam Liaw’n kirjasta ”Two Asian Kitchens” (Annalle tiedoksi: ohje on sivulta 83, kokeile jos et ole vielä ehtinyt!). Helppo ja hauska ohje sopii erinomaisesti lasten tehtäväksi: kerrankin saa kolistella keittiössä ihan luvan kanssa.

Itämainen kurkkulisuke sopii täydellisesti esimerkiksi mausteisen lohen raikastajaksi.

Ainekset kolmelle hengelle (lisukkeeksi):

• puolikas kurkku
• 1 rkl seesamiöljyä
• 1 rkl kylmää vettä
• suolaa ja pippuria
• seesaminsiemeniä (jos haluat)
• paahdettu nori-arkki (jos haluat)

1. Laita metallikulho pakkaseen viideksi minuutiksi jäähtymään.
2. Pese kurkku ja kuori se jättäen kuitenkin osa kuoresta pintaan tekstuurin vuoksi. Laita kurkku esimerkiksi Minigrip-pussin sisään, ja mätki kaulimella lohkoiksi.
3. Laita lohkot jääkylmään kulhoon, ja sekoita mausteet kurkkujen sekaan. Tarjoile heti tai säilytä viileässä.

Adamin ohjeessa ehdotetaan merileväarkin paahtamista ja sen pilkkomista salaatin sekaan, kokeile ainakin kerran! Paahdoin itse levän tohottimella tiskialtaassa olevan kulhon yllä. Arkki murustuu kyllä helposti.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin

Huomiselle luvattu +20, fiilikset ovat jotakuinkin tätä luokkaa.

Kuvat täältä ja täältä

 

Muotiklassikko: Yves Saint Laurent

Minun silmissäni Yves Saint Laurent on yhtä legendaarinen muodin edelläkävijä, kuin Coco Chanel ja Antwerpenin sekstetti (Walter Van Beirendonck, Ann Demeulemeester, Dries Van Noten, Dirk Van Saene, Dirk Bikkembergs ja Marina Yee).

YSL panosti voimakkaasti ready-to-wear –mallistoihin, yhtä lailla kuin haute coutureen. Toiveena oli demokratisoida muotia, tuoda se useamman palkkakuitin ulottuville. Hänen naisille suunnatut housupukunsa rikkoivat totuttua kaavaa, samoin kuin mustien mallien palkkaaminen näytöksiin (ensimmäisenä maailmassa). Yves’n jälkeen muotitalon suunnittelijoina on toiminut mm. Tom Ford ja Stefano Pilotti. Nykyinen, uusvanha pääsuunnittelija Hedi Slimane on palkattu jo toistamiseen talon johtoon.

Hedi Slimanea on arvostelu kovastikin itsevaltaisesta otteestaan ja perinteiden ylenkatsomisesta. Viimeisin tempaus oli muuttaa nimi Yves Saint Laurentista Saint Laurent Parisiksi (paitsi tiettyjen tuotteiden, kuten kosmetiikan, osalta), mikä nostatti kulmia: Ettäs kehtaa, nappaa noin vain pois perustajan etunimen, kuka se luulee olevansa?

Tavallaan arvostan kovasti Slimanen tapaa tehdä asioita juuri niin, kuin parhaaksi katsoo. Hän ei kumartele esimerkiksi muotitoimittajia: Huhujen mukaan tietyt toimittajat ovat päätyneet suunnittelijan mustalle listalle, kun olivat erehtyneet arvostelemaan mallistoja. Toisaalta pikkumaista, toisaalta kadehdittavan omanarvontuntoista. YSL on aina halunnut muuttua aikojen myötä, ja on yleensä ollut taho, jota on matkittu ja seurattu.

Tilasin Asokselta hauskan t-paidan, ikään kuin fanituotteeksi. Meinasin yhdistää farkkuihin ja mustaan bleiseriin. Ja sitten haluaisin vielä löytää sopivan ”tätimäisen” villakangashameen, jonka kaveriksi rento t-paita sopisi kesällä.

Kuva: asos.com